Kirjalähde: näin Jannika B analysoi omalta kohdaltaan häpeää - 'Minua hävettää, koska en pääse puolustamaan itseäni'
Sanna Wikströmin ja Jannika Wirtasen kirjoittamassa kirjassa "Jannika B - ihmisen muotoinen" (Otava) käydään läpi Jannika B:n artistiuraa päiväkirjanomaisten tarinoiden, huomioiden ja kokemusten kautta.
Näin Jannika puhuu kirjassaan häpeästä:
"Monesti häpeä syntyy, jos poikkeaa yleisesti hyväksyttävästä käytösmallista tai muutoin muista. Esimerkiksi mediassa nähtiin pitkään vain tietynlaisia kehonkuvia mainoksissa. Kun sitten katsoi omaa kehoa, ja se olikin erilainen kuin muilla, syntyi kehohäpeää. Muistan, että näin oli jopa silloin, kun ohjasin ryhmäliikuntatunteja lähes kymmenen tuntia viikossa ja olin todella hyvässä kunnossa. Harrastin tuolloin dieettejä, koska lihakseni eivät näyttäneet siltä, miltä pitäisi. Onneksi nykyään nähdään jo enemmän erilaisia ja luonnollisia kehoja, mikä toivottavasti helpottaa kehohäpeää yhteiskunnassa.
Olen huomannut, että häpeä on tosi haastava tunne, eikä sitä ole esimerkiksi helppo selittää omalle lapselle. Verrattuna vaikka suruun, joka yleensä saa itkemään, häpeä on vaikeampi tavoittaa tai tunnistaa. Häpeä voi piiloutua monen reaktion ja muun tunteen alle, kunnes sitten pohjalta löytää sellaisen kokemuksen, että jokin asia nolottaa. Kun minua hävettää, sen näkee naamastani. Naama näyttää siltä kuin olisin haistanut koiran jätöksen. Tunnen vilunväreitä ja puistatusta kehossani, ja sitten alan pyöritellä tukkaani, koska se saa minut rauhoittumaan. Tukan pyöritykseni liittyy kaikkiin hankaliin tunteisiin. Monesti ennen kuin olen kertonut kotona edes ääneen omista tunteistani, Toni huomaa asian jo siitä, että pyörittelen tukkaani.
Tunnen häpeää sellaisissa tilanteissa, kun koen, että jollain on minusta vajaa tai väärä käsitys ja minua ei nähdä sellaisena kuin olen. Itkuherkkyys on saanut minut tuntemaan häpeää - mutta ei siksi, että häpeäisin itkemistä ja tunteiden näyttämistä, vaan siksi, että sillä on mässäilty mediassa niin paljon. Kun telkkarissa itkemistäni toitotetaan riittävän paljon palstoilla, ihmiset alkavat nähdä minut itkupillinä. Ja samalla kaikki muut puolet ja ulottuvuudet minusta eivät pääse näkyviksi. Minua hävettää, koska en pääse puolustamaan itseäni, ja minut ymmärretään väärin ja määritellään sen mukaan. Minua hävettää väärä mielikuva, joka ei vastaa sitä, mitä oikeasti olen".
Lainatut kohdat ovat Sanna Wikströmin ja Jannika Wirtasen kirjoittamasta kirjasta "Jannika B - ihmisen muotoinen" (Otava).
Näin Jannika puhuu kirjassaan häpeästä:
"Monesti häpeä syntyy, jos poikkeaa yleisesti hyväksyttävästä käytösmallista tai muutoin muista. Esimerkiksi mediassa nähtiin pitkään vain tietynlaisia kehonkuvia mainoksissa. Kun sitten katsoi omaa kehoa, ja se olikin erilainen kuin muilla, syntyi kehohäpeää. Muistan, että näin oli jopa silloin, kun ohjasin ryhmäliikuntatunteja lähes kymmenen tuntia viikossa ja olin todella hyvässä kunnossa. Harrastin tuolloin dieettejä, koska lihakseni eivät näyttäneet siltä, miltä pitäisi. Onneksi nykyään nähdään jo enemmän erilaisia ja luonnollisia kehoja, mikä toivottavasti helpottaa kehohäpeää yhteiskunnassa.
Olen huomannut, että häpeä on tosi haastava tunne, eikä sitä ole esimerkiksi helppo selittää omalle lapselle. Verrattuna vaikka suruun, joka yleensä saa itkemään, häpeä on vaikeampi tavoittaa tai tunnistaa. Häpeä voi piiloutua monen reaktion ja muun tunteen alle, kunnes sitten pohjalta löytää sellaisen kokemuksen, että jokin asia nolottaa. Kun minua hävettää, sen näkee naamastani. Naama näyttää siltä kuin olisin haistanut koiran jätöksen. Tunnen vilunväreitä ja puistatusta kehossani, ja sitten alan pyöritellä tukkaani, koska se saa minut rauhoittumaan. Tukan pyöritykseni liittyy kaikkiin hankaliin tunteisiin. Monesti ennen kuin olen kertonut kotona edes ääneen omista tunteistani, Toni huomaa asian jo siitä, että pyörittelen tukkaani.
Tunnen häpeää sellaisissa tilanteissa, kun koen, että jollain on minusta vajaa tai väärä käsitys ja minua ei nähdä sellaisena kuin olen. Itkuherkkyys on saanut minut tuntemaan häpeää - mutta ei siksi, että häpeäisin itkemistä ja tunteiden näyttämistä, vaan siksi, että sillä on mässäilty mediassa niin paljon. Kun telkkarissa itkemistäni toitotetaan riittävän paljon palstoilla, ihmiset alkavat nähdä minut itkupillinä. Ja samalla kaikki muut puolet ja ulottuvuudet minusta eivät pääse näkyviksi. Minua hävettää, koska en pääse puolustamaan itseäni, ja minut ymmärretään väärin ja määritellään sen mukaan. Minua hävettää väärä mielikuva, joka ei vastaa sitä, mitä oikeasti olen".
Lainatut kohdat ovat Sanna Wikströmin ja Jannika Wirtasen kirjoittamasta kirjasta "Jannika B - ihmisen muotoinen" (Otava).
 |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti