Tuorein sisältö

Netflixin näytelty Avatar: The Last Airbender esittäytyy kuvilla & härnäkkeellä

18.06.2023 klo 11.30 | Luettu: 1249 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Avatar: The Last Airbender on rakastettu piirrossarja. Vuoden 2010 elokuvaversio herätti vihastusta, kun kauas mukavuusalueeltaan eksynyt jännäriohjaaja M. Night Shyamalan tarjosi tunkkaisen pönötyksen, vaikka toiveissa oli eeppinen ja hyväntuulinen seikkailu. Ensi vuonna Netflix yrittää pistää paremmaksi näytellyn tv-sarjan merkeissä.

Mainoskampanja on alkanut päähenkilöiden kuvilla ja logovideolla. Aiheena on aasialaisista kulttuureista inspiroitunut fantasiamaa, jossa ihmiset ovat jakautuneet klassisten elementtien määrittelemiksi heimoiksi. Kunkin kansan keskuuteen syntyy henkilöitä, jotka kykenevät taivuttamaan tahtoonsa yhden elementin: tuulen, tulen, veden tai maan.

Uudelleensyntyvä "avatar" kykenee hallitsemaan neljää elementtiä. Uusin avatar Aang (kuvassa ylhäällä) syntyi tuuliheimon keskuuteen. Kun hän viettää sata vuotta jään sisällä, tuuliheimo hävitetään, joten hän on sekä avatar että "viimeinen ilmanvääntäjä". Hän aloittaa seikkailun vesiheimon nuorukaisten kanssa (kuvat 2 ja 3). Ongelmia aiheuttaa tuliheimo (kuva 4).



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Game of Thronesin lu... Netflixin Extraction... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova