Tuorein sisältö

The Flash -ohjaaja vastaa siitä Batman-leffasta, jossa ei nähdä Robert Pattinsonia

16.06.2023 klo 15.10 | Luettu: 1138 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Andy Muschietti on Se-kauhuelokuvaparin ja tuoreen The Flash -leffan (kuvassa) ohjaaja. Muschietti on nyt kiinnitetty Batman: The Brave and the Bold -elokuvan puikkoihin.

Se on jokseenkin loogista. The Flashissa nähdään useampi erilainen Batman, ja tuore DC Studios -pomo James Gunn on jo pitkään inttänyt, että hän rakastui Muschiettin The Flashiin jo ennen kuin hänet nykyiseen hommaan kiinnitettiin.

Gunn lisää nyt, että The Flash on "mahtava filmi - hauska, tunteellinen ja jännittävä". Gunnin mukaan The Flash on suuren ja intohimoisen DC-fanin työtä, joten Batman-ohjaajaa mietittäessä Muschietti oli ainoa valinta.

The Brave and the Bold esittelee uuden näyttelijän tulkitseman Batmanin ja hänen poikansa Damianin, josta tulee Robin. Robin luotiin melkein heti Batmanin jälkeen, mutta Robinin nimeä on käyttänyt useampi hahmo. Damian on verrattain tuore lisäys, joka debytoi sarjakuvissa 2006.

Gunn kehittelee uutta jatkumoa, jonka ensimmäisen vaiheen nimi on Gods and Monsters. Osa vanhoista näyttelijöistä jatkaa. The Flash yhdistelee vanhoja jatkumoita, mutta ei tarjoa vastauksia Gunnin visioon liittyen.

Robert Pattinsonin tähdittämä The Batman sijoittuu täysin eri jatkumoon (eri multiversumiin, jos niin voi sanoa) ja saa omia jatko-osiaan.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tässä se on, Antti T... Guillermosta tulee v... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova