Jouni Hynynen päivittää somevideolla Vain elämää -kuvauksista - nyt jo avaudutaan huolista ja murheista!
Vain elämää -ohjelman kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä.
Kotiteollisuuden Jouni Hynysen somepäivitykset ovat jakaneet tunnelmia ohjelman kulisseista.
Tuoreimmalla somevideolla Jouni istuu maskissa.
Siis maskeerattavana ja puunattavana kuvauksia varten.
Jounin mukaan maskeeraushuone on hieno paikka, voi puhua huolistaan ja suruistaan - ja ainakin tähän saakka huolet ovat myös jääneet maskihuoneeseen. Ei ole juoruiltu!
"Ja niitä huoliahan minulla riittää", toteaa Hynynen.
Raakaa ajoa. Aihetunnisteessa todetaan kyseessä olevan päivä neljä.
Vain elämää -musiikkileirillä Hynysen seurassa viihtyvät Anna Puu, Ellinoora, Robin Packalen, Virve Rosti, A.W. Yrjänä, Janna ja Gasellit-yhtyeestä tuttu Hätä-Miikka.
Vain elämää alkaa Nelosella ja Ruudussa syyskuun alussa.

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti