FUBAR 1-2: hyvin menee, jos katsot Arnold Schwarzeneggeria myös osumien ulkopuolella

Tätä katsotaan vain Arnold Schwarzeneggerin vuoksi. Häntä vastaan emme käänny, joten alitajuntani selvästi yrittää keskittyä hyviin puoliin nipottamisen sijaan. "Hyvillä puolilla" viittaan keskinkertaisuuden ja itsetietoisuuden pilkahduksiin.

Ongelmiin on mentävä. Edellinen jakso jätti joutavan pyssyttelyn kesken. Tilanne ratkeaa helposti. Jakso vahvistaa sarjan olevan True Liesin kopio kattavan vetelästi, ja sitten toinen juttu jää kesken. Itsetietoisuus ei pilkahtele tässä (True Liesin asennetta ei ole sisäistetty; cliffhanger-lopetukset voivat olla iskeviä komediassakin), vaan lähinnä siinä miten hömelö dialogi esitetään.

Jos emme vaihda kanavaa, kun isä ja tytär saavat tietää toistensa olevan CIA-agentteja, se käy järkeen, että heidän on jatkettava yhteistyötä, kun he viimein samaan juoneen sotkeutuvat. Isä tuntee pahiksen menneisyyden ja tytär nykyisyyden. Jahti jatkuu eri puolilla maailmaa satunnaisten tehtävien kuten nyt ydinpommijunan merkeissä. Väliajalla he nahistelevat toimistolla ja yksityiselämässä. Arskan hahmo myös vakoilee ex-vaimon äijää ikään kuin joku dementoituneena muistelisi, että näin True Lies meni.

Tyttären näyttelijä on heitä, joihin kasvomuistini ei reagoi (kun hän pisti silmälasit päähän, pohdin mitä Clark Kent täällä tekee), mutta hän hallitsee närkästyneen energian Arskan kanssa nahistellessaan. Vävypoikaa tulkitsee viehättävästi nariseva nörtti Jay Baruchel. Hän ei tiedä naisensa olevan agentti, ja kiitos hänen kunnioitan potentiaalisesti kärjistyvää mielipahaa. CIA-tiimiin kuuluu reteä täti ja piirrettyjä katsova tuulenpesä, joista pidän, jos on pakko sanoa, pidänkö vai en.

Sarja on laimea ja pitkäpiimäinen, mutta arskanhimossa täysin ja/tai melkein siedettävä.


Keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jakso 1-1 --- Jakso 1-3 >

Katsottu: Netflix