Kirjalähde: näin nuori Costello Hautamäki koki rock-herätyksen - 'Ei sen näköisiä ihmisiä liikkunut Tampereella'
Pekka Laineen ja Tommi E. Virtasen kirjassa "Suomalaiset sähkökitaristit" (Tammi) suomalaisen kitaristikunnan kova ydinjoukko pääsee ääneen ja kertoo kokemuksen ja näkemyksen kautta omasta suhteestaan sähkökitaraan.
Näin Costello Hautamäki kertoo kirjassa soittajanurastaan ja alkuvuosista:
"Olen lähestynyt musiikkia aina biisintekijän näkökulmasta ja vasta toissijaisesti kitaristin. Jos ajattelen uraani musiikin parissa, niin kaikkein hienointa on ollut se, että olen aina soittanut omaa musiikkiani. Juuria tähän pitää lähteä etsimään 15-vuotiaasta ja Sensuuri-ajasta. Sieltä asti parasta musiikissa on ollut se, kun kirjoittaa oman kappaleen. Se on aina ollut ja on edelleen hauskempaa kuin kitaransoitto".
"Kun kitarasankareiden aika alkoi 1980-luvulla, kuuli armotonta tilutusta ympärillään. Ei mulle ollu kehittyny sellaista tekniikkaa, koska olen panostanut nimenomaan biiseihin. En ole myöskään ikinä opetellut muiden kappaleita, en edes perusklassikoita. Stairway to heaven taitaa mennä a-mollista? Sen verran tiedän. Olen saanut soittaa koko ikäni itse tehtyä rockmusiikkia".
"Isoin räjähdys tapahtui vuonna 1974, kun näin Hurriganesin Tampereen Tekulla. Olin kymmenen korvilla. Se oli järisyttävä kokemus jo siksi, miltä se näytti. Ei sen näköisiä ihmisiä liikkunut Tampereella. Sitä tilaisuutta ja tunnetta on vaikea hahmottaa jälkikäteen. Siellä oli järkyttävä mökä, enkä edes tiedä erotinko mitään kappaleitakaan oikein. Se vain näytti ja tuntui tosi hienolta. Sen jälkeen sain Hurriganesin Roadrunner-kasetin ja vingutin sitä ihan puhki ja loputtomiin. Se levy on yhä tänä päivänä kovan kuuloinen, eli en mä mistään huonosta levystä mennyt sekaisin".
Lainatut kohdat ovat Pekka Laineen ja Tommi E. Virtasen kirjasta "Suomalaiset sähkökitaristit" (Tammi).
Näin Costello Hautamäki kertoo kirjassa soittajanurastaan ja alkuvuosista:
"Olen lähestynyt musiikkia aina biisintekijän näkökulmasta ja vasta toissijaisesti kitaristin. Jos ajattelen uraani musiikin parissa, niin kaikkein hienointa on ollut se, että olen aina soittanut omaa musiikkiani. Juuria tähän pitää lähteä etsimään 15-vuotiaasta ja Sensuuri-ajasta. Sieltä asti parasta musiikissa on ollut se, kun kirjoittaa oman kappaleen. Se on aina ollut ja on edelleen hauskempaa kuin kitaransoitto".
"Kun kitarasankareiden aika alkoi 1980-luvulla, kuuli armotonta tilutusta ympärillään. Ei mulle ollu kehittyny sellaista tekniikkaa, koska olen panostanut nimenomaan biiseihin. En ole myöskään ikinä opetellut muiden kappaleita, en edes perusklassikoita. Stairway to heaven taitaa mennä a-mollista? Sen verran tiedän. Olen saanut soittaa koko ikäni itse tehtyä rockmusiikkia".
"Isoin räjähdys tapahtui vuonna 1974, kun näin Hurriganesin Tampereen Tekulla. Olin kymmenen korvilla. Se oli järisyttävä kokemus jo siksi, miltä se näytti. Ei sen näköisiä ihmisiä liikkunut Tampereella. Sitä tilaisuutta ja tunnetta on vaikea hahmottaa jälkikäteen. Siellä oli järkyttävä mökä, enkä edes tiedä erotinko mitään kappaleitakaan oikein. Se vain näytti ja tuntui tosi hienolta. Sen jälkeen sain Hurriganesin Roadrunner-kasetin ja vingutin sitä ihan puhki ja loputtomiin. Se levy on yhä tänä päivänä kovan kuuloinen, eli en mä mistään huonosta levystä mennyt sekaisin".
Lainatut kohdat ovat Pekka Laineen ja Tommi E. Virtasen kirjasta "Suomalaiset sähkökitaristit" (Tammi).
 |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti