Kirjalähde: nuori Aleksi Laiho opiskeli rokkarin tyyliä Bon Jovin haastatteluista ja sekosi jenkkikitaristin levyyn
Pekka Laineen ja Tommi E. Virtasen kirjassa "Suomalaiset sähkökitaristit" (Tammi) suomalaisen kitaristikunnan kova ydinjoukko pääsee ääneen ja kertoo kokemuksen ja näkemyksen kautta omasta suhteestaan sähkökitaraan.
Kirjassa Anna Laiho kertoo kolme vuotta nuoremman veljensä Alexi Laihon kitaristin taipaleen alkuvuosista seuraavasti:
"Aleksi aloitti musiikkiharrastuksensa pianonsoitolla 5-vuotiaana. Se ei oikein innostanut häntä, joten piano vaihtui viuluun 7-vuotiaana. Sitä hän ehti soittaa muutaman vuoden, kunnes hän löysi kitaran. Hänen määrätietoisuutensa ja jääräpäisyytensä näkyi jo viuluaikana siten, että hän suoritti musiikin teorian 1/3-tutkinnon Espoon musiikkiopistossa ollessaan vasta 6-vuotias.
Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota Aleksin lahjakkuuteen, kun olin teini-ikäinen. Hän vaihtoi viulun kitaraan 10-11-vuotiaana. Ihmettelin hänen edistymistään ja sitä, kuinka nopeasti hän oppi vaikean kuuloisia kappaleita eikä tarvinnut edes nuotteja. Soittaminen oli hänen lempipuuhaansa eikä hän katsonut kelloa harjoitellessaan. Samoihin aikoihin hän alkoi täysin yllättäen säveltämään riffejä ja kirjoittamaan omia biisejään. Säveltäminen tuli mukaan kuin itsestään, eikä kenelläkään muulla perheenjäsenellä ollut siitä aiempaa kokemusta tai osaamista. Kumpikaan vanhemmistamme ei ollut ammattimuusikko tai edes musiikkialalla, he vain harrastivat musiikkia. Mutta silloin hekin heräsivät miettimään, että Aleksissa saattaisi olla ainesta ammattimuusikoksi.
"Steve Vain 'Passion and Warfare' oli levy, johon hän sekosi täysin. Hän huudatti sitä jatkuvasti ja soitti omia sooloja Steve Vain soittamien soolojen mukana ja niitä myötäillen.
Kouluikäisenä Aleksi katsoi Bon Jovin haastatteluja ja matki heidän eleitään ja puhetyyliään. Muistan, kuinka hän meni teini-iässä tapaamaan tyttöystäviäänkin aina kitara kainalossa. Kitara kasvoi ikään kuin kiinni häneen jo nuorena.
Aleksi sanoi minulle ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, että haluaa tulla isona ammattikitaristiksi ja rokkitähdeksi. Rooli metallin uudistajana muotoutui matkan varrella, hän ei mielestäni mitenkään tietoisesti pyrkinyt siihen. Hän halusi tehdä tutut asiat hiukan eri tavalla, ja lopputuloksena hän päätyi uudistamaan asioita.
Hyvä esimerkki hänen äärimmäisestä luonteestaan on se, että hän harjoitteli nuorena kitaransoittoa yötä päivää ja halusi olla siinä paras ja nopein. Hän oli valmis tekemään loputtomasti töitä sen eteen. Tämä aiheutti sen, ettei hänen elämäänsä oikein edes mahtunut muuta, eikä se tuntunut häntä haittaavan".
Lainatut kohdat ovat Pekka Laineen ja Tommi E. Virtasen kirjasta "Suomalaiset sähkökitaristit" (Tammi).
Kirjassa Anna Laiho kertoo kolme vuotta nuoremman veljensä Alexi Laihon kitaristin taipaleen alkuvuosista seuraavasti:
"Aleksi aloitti musiikkiharrastuksensa pianonsoitolla 5-vuotiaana. Se ei oikein innostanut häntä, joten piano vaihtui viuluun 7-vuotiaana. Sitä hän ehti soittaa muutaman vuoden, kunnes hän löysi kitaran. Hänen määrätietoisuutensa ja jääräpäisyytensä näkyi jo viuluaikana siten, että hän suoritti musiikin teorian 1/3-tutkinnon Espoon musiikkiopistossa ollessaan vasta 6-vuotias.
Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota Aleksin lahjakkuuteen, kun olin teini-ikäinen. Hän vaihtoi viulun kitaraan 10-11-vuotiaana. Ihmettelin hänen edistymistään ja sitä, kuinka nopeasti hän oppi vaikean kuuloisia kappaleita eikä tarvinnut edes nuotteja. Soittaminen oli hänen lempipuuhaansa eikä hän katsonut kelloa harjoitellessaan. Samoihin aikoihin hän alkoi täysin yllättäen säveltämään riffejä ja kirjoittamaan omia biisejään. Säveltäminen tuli mukaan kuin itsestään, eikä kenelläkään muulla perheenjäsenellä ollut siitä aiempaa kokemusta tai osaamista. Kumpikaan vanhemmistamme ei ollut ammattimuusikko tai edes musiikkialalla, he vain harrastivat musiikkia. Mutta silloin hekin heräsivät miettimään, että Aleksissa saattaisi olla ainesta ammattimuusikoksi.
"Steve Vain 'Passion and Warfare' oli levy, johon hän sekosi täysin. Hän huudatti sitä jatkuvasti ja soitti omia sooloja Steve Vain soittamien soolojen mukana ja niitä myötäillen.
Kouluikäisenä Aleksi katsoi Bon Jovin haastatteluja ja matki heidän eleitään ja puhetyyliään. Muistan, kuinka hän meni teini-iässä tapaamaan tyttöystäviäänkin aina kitara kainalossa. Kitara kasvoi ikään kuin kiinni häneen jo nuorena.
Aleksi sanoi minulle ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, että haluaa tulla isona ammattikitaristiksi ja rokkitähdeksi. Rooli metallin uudistajana muotoutui matkan varrella, hän ei mielestäni mitenkään tietoisesti pyrkinyt siihen. Hän halusi tehdä tutut asiat hiukan eri tavalla, ja lopputuloksena hän päätyi uudistamaan asioita.
Hyvä esimerkki hänen äärimmäisestä luonteestaan on se, että hän harjoitteli nuorena kitaransoittoa yötä päivää ja halusi olla siinä paras ja nopein. Hän oli valmis tekemään loputtomasti töitä sen eteen. Tämä aiheutti sen, ettei hänen elämäänsä oikein edes mahtunut muuta, eikä se tuntunut häntä haittaavan".
Lainatut kohdat ovat Pekka Laineen ja Tommi E. Virtasen kirjasta "Suomalaiset sähkökitaristit" (Tammi).
 |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti