Tuorein sisältö

Dwayne Johnson palaa Disneyn jumalaiseksi punkeroksi Vaianan (Moanan) näytellyssä versiossa

03.04.2023 klo 23.55 | Luettu: 1056 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Disney ryhtyy kierrättämään tietokoneanimaatioitaan jo ennen kuin olemme saaneet isolle kankaalle näytellyn version Lehmäjengi-piirretystä (Home on the Range, 2004). Hieman yllättäen matka alkaa Vaiana-animaation (Moana, 2016) näytellyllä versiolla.

Ilmiömäisen suosittu Frozen (2013) saa vielä vähintään yhden animoidun jatko-osan, joten sen kierrätys ei ole ajankohtaista. Moni kuitenkin veikkasi, että Kaksin karkuteillä (Tangled, 2010) kierrätetään ensin, sillä se on Walt Disney Animation Studios -brändin ensimmäinen laajaa yleisöä kiinnostanut tietokoneanimaatio.

Disney kenties tahtoo varmistaa, ettei Dwayne Johnson ehdi rupsahtaa. Johnson aikoo näytellä kameran edessä tanakkaa Maui-puolijumalaa, jolle hän lainasi äänensä. Vaianan alkuperäinen ääni Auli'i Cravalho on mukana tuottajana. Hän on yhä nuori, hän näyttää hahmoltaan enemmän kuin Johnson omaltaan ja netissä liikkuukin jo väittämiä, että hänkin palaisi rooliinsa.

Projekti on varhaisessa vaiheessa. Ohjaajaa ei vielä ole. Jared Bush rustaa käsikirjoituksensa uusiksi.

Leffan julkisti Johnson itse:


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 'Ihmeitä tapahtuu, o... Helsingin Allas Sea ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova