Perry Mason 2-3: kuitenkin terveellisen etäällä Jussi Vareksesta

Jakso ei ole kehno, oivalsin; käytyäni niinkin syvissä vesissä kuin Jussi Vareksen muistelemisessa.

Minulla olisi annettavaa tekoälylle, joka toivoo biologista kritiikkiä, koska algoritmeilla luotu dialogi, jolla pitäisi valloittaa maailma, ei vielä toimi. Mielestäni 95% aidoistakin ihmisistä noudattaa algoritmia taiteilijat mukaanlaskien, joten uskoakseni osaisin siunata sen, jos tekoäly välivaiheiden jälkeen löytäisi tavan simuloida vilpitöntä keskustelua.

Tässä jaksossa etsivä ja/tai juristi puolustaa valveutuneesti vähemmistököyhiä päässään pakollinen hattu, samalla kun taustalla soi film noir -nuotti, jonka alakuloisen merkityksen opin jo Roger Rabbitista. Joku mysteerihahmo on aina sairaalassa byrokratian takana. Jos katsot taakse, siellä on öljyä pumppaava kiikkulauta tietenkin.

Kun Perry pyytää tuomaria olemaan aidohko ihminen, tuomari hirnahtaa, että aidohko olen, vaikka olisinkin myös kliseinen, ahne, rasisti paska. Tahdoin heti pysäyttää jakson ja kirjoittaa muistiinpanoja siitä, kuinka kerronta itseasiassa tavoittelee luontevaa fiilistä, koska jotakin pitää kirjoittaa.

Lista. Sihteeriä sukupuolensa vuoksi roolipelaava partneri vetelee pöllähtäneen Perryn naruja oikeudessa, koska tämä on esiosa mestarijuristin tarinalle. Perryn valokuvaaja harrastaa luovia teknisiä tutkimuksia saatuaan vihiä pistoolien vuokraajasta. En kuvaile Perryä karismaattiseksi, ja muistan paremmin sen, mitä hän yrittää saavuttaa poikansa kanssa kuin sen, mitä hän saavuttaa dekkarijuonen lomassa, mutta Perry ei tunnu läheskään yhtä turhalta kuin tyhjän pantin määritelmä Vares. Se on impressionismin taikaa.


Keskiarvo 11 jakson jälkeen:


< Jakso 2-2 --- Jakso 2-4 >

Katsottu: HBO Max