Kirjalähde: Happoradion kitaristin potkut bändille äärimmäisen vaikea paikka: 'Oli ihan perseestä olla keikoilla'
Sami Kuuselan kirjassa "Pohjalta - Happoradion tarina" (Johnny Kniga) Happoradio-yhtyeen vaiheet suureen menestykseen kerrataan bändin jäsenten omin sanoin.
Näin kirjassa kerrotaan kitaristi Miki Piin lähdöstä (vuonna 2003):
"Ensimmäisen ja toisen levyn väliin osui myös se bändihommista ikävin: yhden jäsenen erottaminen. Kitaristi Miki Pii sai yhteisellä päätöksellä kenkää. Vaikka juuri oli saatu ensimmäinen levy ulos ja kierretty lavoja, ja edessä siinsivät kauan odotetut urat ammattirokkareina.
Kuten näissä aina käy, jouduttiin ennen lopullista välirikkoa inhottavaan välitilaan. Muu bändi tiesi jo, että tiet ovat erkanemassa, ja erotettava jäsenkin ehkä aavisti lopun häämöttävän mutta ei halunnut myöntää tilannetta itselleen. Muut tunsivat itsensä pettäjiksi, ja kaikilla oli päivä päivältä pahempi olla.
Ehkä kyse oli luonteista, jotka eivät sopineet yhteen, tai siitä, että Tykki halusi olla bändin pomo ja Miki Piin oli vaikea nöyrtyä tilanteeseen. Tai ehkä kyse oli vain klassisesta erilleen kasvamisesta. Tai kemioista. Sama se. Asiat sekoittuivat kiukkuiseksi sotkuksi, tunnelmasta tuli kireä ja keikkabussista ahdas paikka, ja lopulta bändi pelasti tulevaisuutensa uhraamalla yhden perustajistaan.
Poin of no return eli hetki, josta ei ole paluuta, koitti kesällä 2003, kun Happoradio matkasi Joensuusta Kokkolaan. Basisti Jatu oli muistuttanut, että kamat pitää pakata keikkabussina toimivassa tila-autossa huolella ja turvallisesti. Joo Joo. Kun Miki Piin kitara tipahti mutkassa Jatun päähän, meni hermo.
Kun Miki Pii ei ollut kuuloetäisyydellä, Jatu sanoi ääneen sen, mikä kaikilla oli mielessä. Hän avautui Markulle ja Akille keskellä yötä oululaisessa hotellihuoneessa: 'Mikistä on päästävä eroon tai mä lähden'.
Tykki analysoi eroa jälkeenpäin eikä keksi yhtä tiettyä asiaa, joka lopulta johti välirikkoon. Vieläkin ahdistaa.
Ei se johtunut siitä, etteikö Mikko olisi ollut ammattimainen ja hyvä muusikko. Tajuttiin vain, ettei päästä eteenpäin, koska Mikon läsnäolo hajottaa yhteishenkeä. Tilanne oli ihan hirveä. Oltiin kuitenkin tehty eka levy, soitettu yhdessä kymmenen vuotta, ja sitten lapsuudenkaverit antaa kenkää".
Keikkoja oli sovittuna, joten kitaristia ei voinut heittää samalla kertaa vaihtoon. Lopulta kuitenkin koitti se hetki. Näin Aki Tykki muistelee tilannetta:
"Oli ihan perseestä olla keikoilla. Ajettiin sitten kahdella henkilöautolla kotiinpäin Utajärveltä Untorockista. Miki ja Jatu toisessa autossa kahdestaan. Ikinä ei ole matka tuntunut niin lyhyeltä kuin silloin, kun tiesi mitä perilla odotti.
Helsingissä todettiin, että tämä oli tässä. Hetki oli karu, kertoo Tykki".
(Kirjasta löytyy myös Miki Piin kommentit potkuihin johtaneista syistä).
Lainatut kohdat ovat Sami Kuuselan kirjasta "Pohjalta - Happoradion tarina" (Johnny Kniga).
Näin kirjassa kerrotaan kitaristi Miki Piin lähdöstä (vuonna 2003):
"Ensimmäisen ja toisen levyn väliin osui myös se bändihommista ikävin: yhden jäsenen erottaminen. Kitaristi Miki Pii sai yhteisellä päätöksellä kenkää. Vaikka juuri oli saatu ensimmäinen levy ulos ja kierretty lavoja, ja edessä siinsivät kauan odotetut urat ammattirokkareina.
Kuten näissä aina käy, jouduttiin ennen lopullista välirikkoa inhottavaan välitilaan. Muu bändi tiesi jo, että tiet ovat erkanemassa, ja erotettava jäsenkin ehkä aavisti lopun häämöttävän mutta ei halunnut myöntää tilannetta itselleen. Muut tunsivat itsensä pettäjiksi, ja kaikilla oli päivä päivältä pahempi olla.
Ehkä kyse oli luonteista, jotka eivät sopineet yhteen, tai siitä, että Tykki halusi olla bändin pomo ja Miki Piin oli vaikea nöyrtyä tilanteeseen. Tai ehkä kyse oli vain klassisesta erilleen kasvamisesta. Tai kemioista. Sama se. Asiat sekoittuivat kiukkuiseksi sotkuksi, tunnelmasta tuli kireä ja keikkabussista ahdas paikka, ja lopulta bändi pelasti tulevaisuutensa uhraamalla yhden perustajistaan.
Poin of no return eli hetki, josta ei ole paluuta, koitti kesällä 2003, kun Happoradio matkasi Joensuusta Kokkolaan. Basisti Jatu oli muistuttanut, että kamat pitää pakata keikkabussina toimivassa tila-autossa huolella ja turvallisesti. Joo Joo. Kun Miki Piin kitara tipahti mutkassa Jatun päähän, meni hermo.
Kun Miki Pii ei ollut kuuloetäisyydellä, Jatu sanoi ääneen sen, mikä kaikilla oli mielessä. Hän avautui Markulle ja Akille keskellä yötä oululaisessa hotellihuoneessa: 'Mikistä on päästävä eroon tai mä lähden'.
Tykki analysoi eroa jälkeenpäin eikä keksi yhtä tiettyä asiaa, joka lopulta johti välirikkoon. Vieläkin ahdistaa.
Ei se johtunut siitä, etteikö Mikko olisi ollut ammattimainen ja hyvä muusikko. Tajuttiin vain, ettei päästä eteenpäin, koska Mikon läsnäolo hajottaa yhteishenkeä. Tilanne oli ihan hirveä. Oltiin kuitenkin tehty eka levy, soitettu yhdessä kymmenen vuotta, ja sitten lapsuudenkaverit antaa kenkää".
Keikkoja oli sovittuna, joten kitaristia ei voinut heittää samalla kertaa vaihtoon. Lopulta kuitenkin koitti se hetki. Näin Aki Tykki muistelee tilannetta:
"Oli ihan perseestä olla keikoilla. Ajettiin sitten kahdella henkilöautolla kotiinpäin Utajärveltä Untorockista. Miki ja Jatu toisessa autossa kahdestaan. Ikinä ei ole matka tuntunut niin lyhyeltä kuin silloin, kun tiesi mitä perilla odotti.
Helsingissä todettiin, että tämä oli tässä. Hetki oli karu, kertoo Tykki".
(Kirjasta löytyy myös Miki Piin kommentit potkuihin johtaneista syistä).
Lainatut kohdat ovat Sami Kuuselan kirjasta "Pohjalta - Happoradion tarina" (Johnny Kniga).
 |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti