Kirjalähde: eräs viinanhuuruinen ilta legendaarisen rokkarin elämässä: 'Hän heittikin kuteet päältään ja hyppäsi alastomana ulos ikkunasta'
Robby Kriegerin & Jeff Alulisin kirjassa "Set The Night On Fire - Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa" (Like Kustannus) legendaarisen The Doorsin kitaristi Robby Krieger kirjoittaa The Doorsin viimeisen testamentin.
Kirjan alussa on heti tilanne päällä:
"Robby! Täällä puhuu Jumala! Ja sinä lennät nyt ulos tästä universumista.
Soittaja ei ollut Jumala. Se oli Jim Morrison. Katkaisin puhelun.
Puhelin soi johonkin jumalattomaan kellonaikaan syksyllä 1966. The Doors oli saapunut New Yorkiin soittamaan kokonaiseksi kuukaudeksi Ondine Discothequeen, viimeistelemään debyyttialbuminsa miksaukset ja tekemään promofilmin ensisinkulleen. Vedimme viisi puolen tunnin settiä joka yö ja lopetimme hiukan ennen sarastusta. Nukkumiseen jäi vain vähän aikaa, enkä halunnut tinkiä siitä yhtään".
"Jumalan puhelinsoittoa seuraavana päivänä menimme kiitospäivän aterialle tuottajamme Paul Rothchildin luo New Jerseyyn ja Jim juhli niin rankasti, että alkoi iskeä pöydässä Paulin vaimoa. Paul suhtautui tilanteeseen tyynesti, mutta hänen kuskatessaan meitä takaisin Henry Hudson Hoteliin Jim tarttui häntä vähän väliä hiuksista niin, että auto kurvaili arvaamattomasti ja kolari oli lähellä. Jim piti raahata hotellihuoneeseensa koko bändin voimin. Toivoimme hänen asettuvan ja sammuvan, kunhan saisimme hänet sänkyyn. Mutta hän heittikin kuteet päältään ja hyppäsi alastomana ulos ikkunasta.
Olin nähnyt Jimin hyppäävän ikkunasta jo muutaman kerran ennenkin, ja hän teki sen aina tietyllä tavalla. Asuimme siihen aikaan Johnin kanssa kimpassa Laurel Canyonissa, ja yhtenä iltana Jim tuli käymään, kun meillä oli tyttöjä kylässä. Hän päätti säikäyttää tytöt ottamalla kunnolla vauhtia ja hyppäämällä parvekkeelta. Hyppytekniikkaan kuului tarkkaan ajoitettu käännähdys, jonka ansiosta hän sai otteen parvekkeen reunasta. Siinä hän sitten killui, kunnes oli saanut kaipaamansa huomion. Sen jälkeen hän kiskoi itsensä ylös ja paikalla mahdollisesti olleet naiset haukkoivat henkeään helpotuksesta sydän pamppaillen.
Laurel Canyonin talossamme oli kuitenkin vain kaksi kerrosta. Tällä kertaa maahan oli matkaa tusinan kerroksen verran ja alla odotti ruuhkaisen 58th Streetin armoton betoni. Ja strippausinnostaan päätellen Jim oli tavallista pahemmassa humalassa, joten en luottanut hänen otteensa pitävyyteen.
Ryntäsimme huoneen poikki kiskomaan hänet ylös. Ellemme olisi olleet paikalla, hän olisi tuskin onnistunut pelastautumaan itse. Vaikka siinä tapauksessa hän olisi tuskin hypännytkään, kun ei olisi ollut ketään peloteltavana".
Lainatut kohdat ovat Robby Kriegerin & Jeff Alulisin kirjasta "Set The Night On Fire - Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa" (Like Kustannus).
Kirjan alussa on heti tilanne päällä:
"Robby! Täällä puhuu Jumala! Ja sinä lennät nyt ulos tästä universumista.
Soittaja ei ollut Jumala. Se oli Jim Morrison. Katkaisin puhelun.
Puhelin soi johonkin jumalattomaan kellonaikaan syksyllä 1966. The Doors oli saapunut New Yorkiin soittamaan kokonaiseksi kuukaudeksi Ondine Discothequeen, viimeistelemään debyyttialbuminsa miksaukset ja tekemään promofilmin ensisinkulleen. Vedimme viisi puolen tunnin settiä joka yö ja lopetimme hiukan ennen sarastusta. Nukkumiseen jäi vain vähän aikaa, enkä halunnut tinkiä siitä yhtään".
"Jumalan puhelinsoittoa seuraavana päivänä menimme kiitospäivän aterialle tuottajamme Paul Rothchildin luo New Jerseyyn ja Jim juhli niin rankasti, että alkoi iskeä pöydässä Paulin vaimoa. Paul suhtautui tilanteeseen tyynesti, mutta hänen kuskatessaan meitä takaisin Henry Hudson Hoteliin Jim tarttui häntä vähän väliä hiuksista niin, että auto kurvaili arvaamattomasti ja kolari oli lähellä. Jim piti raahata hotellihuoneeseensa koko bändin voimin. Toivoimme hänen asettuvan ja sammuvan, kunhan saisimme hänet sänkyyn. Mutta hän heittikin kuteet päältään ja hyppäsi alastomana ulos ikkunasta.
Olin nähnyt Jimin hyppäävän ikkunasta jo muutaman kerran ennenkin, ja hän teki sen aina tietyllä tavalla. Asuimme siihen aikaan Johnin kanssa kimpassa Laurel Canyonissa, ja yhtenä iltana Jim tuli käymään, kun meillä oli tyttöjä kylässä. Hän päätti säikäyttää tytöt ottamalla kunnolla vauhtia ja hyppäämällä parvekkeelta. Hyppytekniikkaan kuului tarkkaan ajoitettu käännähdys, jonka ansiosta hän sai otteen parvekkeen reunasta. Siinä hän sitten killui, kunnes oli saanut kaipaamansa huomion. Sen jälkeen hän kiskoi itsensä ylös ja paikalla mahdollisesti olleet naiset haukkoivat henkeään helpotuksesta sydän pamppaillen.
Laurel Canyonin talossamme oli kuitenkin vain kaksi kerrosta. Tällä kertaa maahan oli matkaa tusinan kerroksen verran ja alla odotti ruuhkaisen 58th Streetin armoton betoni. Ja strippausinnostaan päätellen Jim oli tavallista pahemmassa humalassa, joten en luottanut hänen otteensa pitävyyteen.
Ryntäsimme huoneen poikki kiskomaan hänet ylös. Ellemme olisi olleet paikalla, hän olisi tuskin onnistunut pelastautumaan itse. Vaikka siinä tapauksessa hän olisi tuskin hypännytkään, kun ei olisi ollut ketään peloteltavana".
Lainatut kohdat ovat Robby Kriegerin & Jeff Alulisin kirjasta "Set The Night On Fire - Elämää, kuolemaa ja kitaransoittoa The Doorsissa" (Like Kustannus).
 |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti