The Last of Us 1-5: tarkka-ampujakohtaus paisutellummin

Juonipaljastuksia.

Kiikuin vakuuttumisen ja turhautumisen rajalla. Uskon että viranomaisista tai keistä tahansa voi kehittyä puhtaita psykopaatteja maailmanlopun jälkeen, mutta se on tylsää. Natsitädin ulosannissa on aavistus pullantuoksua, mikä lupailee ristiriitoja, mutta kohtaus on roskaa, kun hän satuilee lapsuusmuistoista: "myrskysäällä kuvittelimme olevamme laatikossa, jossa ei myrskyä". Nyt natsijoulupukki näkee hänen inhimillisyytensä, joo.

Järjestö jahtaa miestä, joka mainostaa tasojaan itse. Hän on pahis, koska hän on kuuroa pikkuveljeä kohtaan hyvis, joten missä viipyy Emmy-palkinto dialogista. Mies näki viimekertaisen ammuskelun, joten hän ehdottaa sankareille yhteistä pakomatkaa, mikä käy järkeen. Pikkuveljen ja sankarilikan soma vuorovaikutus piristää hohhailua.

Muistoni pelin puolivälistä ovat huteria, mutta tarkka-ampuja tönössä sytytti heti. Tv-versio kiirehtii, mutta idea on tyydyttävä, kun sankari joutuu hipsimään tarkka-ampujan luo ja sitten itse käyttämään asetta uuteen uhkaan.

Tv-versio menee reilusti isommaksi pahisten rymistellessä paikalle armeijana ja sienimiesten nokittaessa heti perään. Rahan tuhlaus säväyttää. Mutta onko sienimiesten tarkoitus vaikuttaa näin suunnitelmallisilta? Ne hyökkäävät maan alta aaltona kuin Nydus Networkia käyttävät zergit ja niiden johtaja mylvii kuin Doomin Baron of Hell.

On hirveä kaaos! Sota! Mutta vähän sivummalle selvittyään sankarit vain kävelevät pois. Kun paljastui, että poikaa sittenkin purtiin ja tyttö keksi käyttää maagista verta parannuskeinona, olin valmis tuomitsemaan koko jakson lapselliseksi. Mutta todellinen lopetus onkin riipaisevan karu peliä mukaillen, mikä kehystää koko jakson erilailla.


Keskiarvo 5 jakson jälkeen:


< Jakso 1-4 --- Jakso 1-6 >

Katsottu: HBO Max