Kirjalähde: osa faneista vihasi laulaja Mike Pattonia, ja bändin tyypitkin epäilivät - nihkeälle suhtautumiselle oli selkeät syyt

Adrian Harten kirjassa "Faith No More - Narrikuninkaat" (Minerva) käydään läpi maineikkaan yhtyeen Faith No Moren vaiheita.

Laulaja Mike Patton liittyi bändiin vuosikymmenen Faith No Moren perustamisen jälkeen. Oli vuosi 1988, ja bändin muut jannut pitivät Pattonia liian nuorena (viisi vuotta nuorempi kuin muut tyypit), aivan siloposkisena kakarana. Patton erottui kauniina poikana muusta joukosta. Liikaakin?

"Ensimmäinen esiintymiseni (Faith No Moren kanssa) oli San Franciscossa marraskuussa 1988, ja keikan jälkeen portsari toi minulle yhden lappusen ja sanoi: 'Joku tyttö pyysi minua antamaan tämän sinulle'. Olin ihan että oi mahtavaa, coolia, siistiä - ensimmäinen bändärini! Olin hölmö, sillä viestissä lukikin: 'Sinä tyhmä, seksistinen, macho kusipää. Mitä sinä teet? Painu pois lavalta. Missä Chuck on (bändin aikaisempi laulaja Chuck Mosley). Hän rokkaa'. Kaikkea tälläistä. Ajattelin vain tyyliin: 'Siistiä, Minä menen kotiin'".

"Myös yhtyeen ystävät antoivat kokoonpanon kuulla, kuinka he vastustivat uutta laulajaa. Uusi laulaja edusti uhkaa bändin aiemmalle undergroundia ja ulkopuolisuutta julistaneelle estetiikalle. 'Muutamat ystävämme kirjoittivat meille kirjeen', Bill Gould sanoo. 'Siinä sanottiin: Miksi teillä on tämä macho kusipää bändissänne? Haistakaa vit*u, en tule enää koskaan katsomaan teitä'. Patton oli kuin kala kuivalla maalla. Hän ei sopinut joukkoomme yhtään. Hän oli kuin pieni lapsi, joka tuli ihan toiselta planeetalta. Chuck oli vähän likainen jätkä. Me olimme likaisia jätkiä, ja sitten otimme mukaan tämän putipuhtaan lapsen, jonka laulu muistutti enemmän Iron Maidenia kuin Flipperiä. Jotkut eivät diganneet siitä. Tiesin, mitä hän teki kappaleille, joten se ei vaivannut meitä liikaa. Asiat muuttuvat".

Lainatut kohdat ovat Adrian Harten kirjasta "Faith No More - Narrikuninkaat" (Minerva).