Kirjalähde: surullinen tilitys Van Halenin addiktion pilaamasta kiertueesta, jolloin 'kaikki mikä saattoi mennä pieleen, myös meni...ja vielä pahemmin'
Paul Branniganin kirjassa "Eruption - Eddie Van Halenin tarina" (Bazar Kustannus) palataan vuoteen 2004, jolloin Van Halenin paluukiertue kärsi pahasti Eddie Van Halenin päihderiippuvuudesta.
Van Halenin kiertue käynnistyi kesäkuussa. Sammy Hagar palasi laulajan paikalle, mutta basisti Michael Anthony ei Eddie Van Halenin mielestä sopinut enää joukkoon. Lopulta Anthony saatiin mukaan, mutta mies joutui tyytymään soittajaan itseään syrjivään sopimukseen.
"Kaikesta kulissien takaisesta turbulenssista huolimatta kiertueen avauskonsertti oli ainakin Sammy Hagarin mielestä 'ilmiömäinen'. Siitä eteenpäin asiat lähtivät huonompaan suuntaan miltei välittömästi. Muusikoiden välillä vallitsi silminnähtävä keskinäinen kemian puute, ja Eddien kitaransoitto oli niin ailahtelevaa, että yhtyeen omat ääniteknikot miksasivat hänet usein hiljaisemmalle. Ulkoapäin näytti siltä, kuin koko hanke saattaisi suistua raiteiltaan minä hetkenä hyvänsä - ja tuhoisin seurauksin.
Se oli brutaali kokemus, Hagar sanoo. Oli iltoja, jolloin minua nolotti seistä Eddie Van Halenin rinnalla, enkä sano tätä vihasta.
Katselin hiljattain nettisivuja, joilla siitä kiertueesta kirjoitettiin jotain, että 'kaikki mikä saattoi mennä pieleen, myös meni...ja vielä pahemmin'. Siinä näytettiin Eddietä hajottamassa kitaraansa, minkä katsominen väänsi vatsaani. Siellä oli pätkä 'It's about timesta', ja katselin sitä ajatellen: oli jo aikakin, että Eddie opettelee tämän vit*n biisin. Oli hetkiä, jolloin en pystynyt sanomaan, mitä kappaletta Eddie soitti. Youtubessa oli kuvamateriaalia meistä soittamassa 'Panamaa', ja Al huutaa Edille samalla kun tämä yrittää näpelöidä jotain yrittäessään päästä kärryille siitä perhanan biisistä. Al katsoo häntä ja huutaa: vauhtia, Ed! Vauhtia Ed. Sen kaiken käyminen läpi biisi biisiltä, ilta toisensa perään...
Oli iltoja, jolloin soitimme hyvin, oli iltoja, jolloin olimme aika perhanan hyviä mutta emme mahtavia, ja sitten oli iltoja, jolloin olimme aivan hirveitä.
Aioin lähteä lätkimään kiertueen puolivälissä. Suostuimme 80 keikalle, ja aioin lähteä 40 jälkeen. Meillä oli todella ikävä välikohtaus neljännenkymmenennen show'n jälkeen, kun Eddie yritti rikkoa lentokoneen ikkunaa viinipullolla 12 000 kilometrin korkeudessa ja minä sanoin: Tämä on tässä.
Yritin ottaa loparit, mutta allekirjoittamamme sopimus ei mahdollistanut lopettamista; käytännössä tilanne oli se, että lähtijä joutuisi korvaamaan kaikille näiden menettämät tulot, ja se olisi ajanut kenet tahansa konkurssiin".
"Menimme aina areenalle saavuttuamme Michael Anthonyn kanssa pukuhuoneeseen ja odotimme, kunnes kuulimme ensimmäisen äänen Eddien kitarasta lavan suunnalta ja sanoimme: No hän selvisi sinne asti, mennään. Annoin aina kaikkeni, enkä koskaan vetäisi show'ta puolivaloilla, mutta se ei ollut miellyttävää".
Lainatut kohdat ovat Paul Branniganin kirjasta "Eruption - Eddie Van Halenin tarina" (Bazar Kustannus).
Van Halenin kiertue käynnistyi kesäkuussa. Sammy Hagar palasi laulajan paikalle, mutta basisti Michael Anthony ei Eddie Van Halenin mielestä sopinut enää joukkoon. Lopulta Anthony saatiin mukaan, mutta mies joutui tyytymään soittajaan itseään syrjivään sopimukseen.
"Kaikesta kulissien takaisesta turbulenssista huolimatta kiertueen avauskonsertti oli ainakin Sammy Hagarin mielestä 'ilmiömäinen'. Siitä eteenpäin asiat lähtivät huonompaan suuntaan miltei välittömästi. Muusikoiden välillä vallitsi silminnähtävä keskinäinen kemian puute, ja Eddien kitaransoitto oli niin ailahtelevaa, että yhtyeen omat ääniteknikot miksasivat hänet usein hiljaisemmalle. Ulkoapäin näytti siltä, kuin koko hanke saattaisi suistua raiteiltaan minä hetkenä hyvänsä - ja tuhoisin seurauksin.
Se oli brutaali kokemus, Hagar sanoo. Oli iltoja, jolloin minua nolotti seistä Eddie Van Halenin rinnalla, enkä sano tätä vihasta.
Katselin hiljattain nettisivuja, joilla siitä kiertueesta kirjoitettiin jotain, että 'kaikki mikä saattoi mennä pieleen, myös meni...ja vielä pahemmin'. Siinä näytettiin Eddietä hajottamassa kitaraansa, minkä katsominen väänsi vatsaani. Siellä oli pätkä 'It's about timesta', ja katselin sitä ajatellen: oli jo aikakin, että Eddie opettelee tämän vit*n biisin. Oli hetkiä, jolloin en pystynyt sanomaan, mitä kappaletta Eddie soitti. Youtubessa oli kuvamateriaalia meistä soittamassa 'Panamaa', ja Al huutaa Edille samalla kun tämä yrittää näpelöidä jotain yrittäessään päästä kärryille siitä perhanan biisistä. Al katsoo häntä ja huutaa: vauhtia, Ed! Vauhtia Ed. Sen kaiken käyminen läpi biisi biisiltä, ilta toisensa perään...
Oli iltoja, jolloin soitimme hyvin, oli iltoja, jolloin olimme aika perhanan hyviä mutta emme mahtavia, ja sitten oli iltoja, jolloin olimme aivan hirveitä.
Aioin lähteä lätkimään kiertueen puolivälissä. Suostuimme 80 keikalle, ja aioin lähteä 40 jälkeen. Meillä oli todella ikävä välikohtaus neljännenkymmenennen show'n jälkeen, kun Eddie yritti rikkoa lentokoneen ikkunaa viinipullolla 12 000 kilometrin korkeudessa ja minä sanoin: Tämä on tässä.
Yritin ottaa loparit, mutta allekirjoittamamme sopimus ei mahdollistanut lopettamista; käytännössä tilanne oli se, että lähtijä joutuisi korvaamaan kaikille näiden menettämät tulot, ja se olisi ajanut kenet tahansa konkurssiin".
"Menimme aina areenalle saavuttuamme Michael Anthonyn kanssa pukuhuoneeseen ja odotimme, kunnes kuulimme ensimmäisen äänen Eddien kitarasta lavan suunnalta ja sanoimme: No hän selvisi sinne asti, mennään. Annoin aina kaikkeni, enkä koskaan vetäisi show'ta puolivaloilla, mutta se ei ollut miellyttävää".
Lainatut kohdat ovat Paul Branniganin kirjasta "Eruption - Eddie Van Halenin tarina" (Bazar Kustannus).
 |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti