His Dark Materials 3-2: ei pentele, onko tuo James McAvoy, oivalsi sarja loppusuoralla

Päähenkilö Lyra koisii huumattuna toisen jakson putkeen, mikä on hyvä. Dafne Keenissä ei ole vikaa, mutta hänen naamansa symboloi aiempaa hohhailua, ja muu maailma hengittää, kun Lyra ei ole harhaisesti posottamassa minne sattuu.

Rikollisesti pantattu James McAvoy hallitsee kauden alkua suvereenisti. Hahmo tahtoo pysäyttää valinnanvapautta uhkaavan enkelin kätyreineen, joten hänellä on sankarin aura, vaikka ikävistä puolista muistutetaan. Koomisesti mies vähättelee sitä tietoa, että muut pitävät Lyraa - hänen tytärtään - tärkeänä. Mies olisi valmis uhraamaan Lyran, jos se auttaisi. On kiintoisaa nähdä, mitä hänellä tehdään, kun sanoma on yleensä se, että "todellinen sankari" muistaa ensin ruokkia koiransakin, vaikka hänellä olisi 10 sekuntia aikaa pelastaa universumi. En sano, että muiden uhraaminen on sankarillista, mutta tärkeysjärjestyksen tiedostaminen on sankarillisempaa kuin juonihaarniskaan luottaminen.

Teleporttiveitsipoika ehtii ensimmäisenä Lyran luo. Hän tietää Lyran äidin katalaksi, mutta hän antaa mamman puhua, kokeillessaan manipulointia itsekin. Ruth Wilson hyödyntää joka hetken ja vakuuttaa hahmonsa olevan aidosti ristiriitaisissa tunnelmissa. Huipennus ei ole iso, vaikka paikalle saapuu myös panssarikarhu, sotakeiju ja kirkon konekivääriarmeija, mutta itseäni kombo säväyttää, kun pienten asioiden arvo tunnistetaan ja sitten sota on vain asia, jota paetaan.

Enkelien pöllähtänyt herkkyys on hupaisaa. Taivaan tilanteeseen saadaan merkityksetön tarkennus. On perin mahdollista, ettei tarina aio "selittää ateismia", mutta ehkä perhesuhteilla tehdään jotakin.


Keskiarvo 17 jakson jälkeen:


< Jakso 3-1 --- Jakso 3-3 >

Katsottu: HBO Max

Tarjosin tämän kuuman mielikuvan jo vuosia sitten, mutta kuluttajansuojan nimissä toistan sen, sillä se oli nyt ja viimeksi ensimmäinen ajatukseni Ruth Wilsonista: paisuisipa hänen takapuolensa kohtauksessa, joka paljastaa hänet Milla Magiaksi valeasussa. Tähän tyyliin: