Tuorein sisältö

Anssi Kela kehuu somessa estoitta toisen artistin albumia: 'Erittäin harvinaista'

04.11.2022 klo 08.46 | Luettu: 925 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anssi Kela tekee somessa hieman epätavallisen peliliikkeen ja kehuu estoitta toisen artistin albumia.

Kehuja saa Mariskan uusin julkaisu "Mäihä".

"Hyvin harvoin tulee vastaan levyjä, jotka haluaa kuunnella alusta loppuun. Yleensä ensimmäisen kuuntelun jälkeen alkaa valikoida suosikkibiisejään, ja loikkia muiden yli. Olen nyt kuitenkin kuunnellut Mäihän kolmeen kertaan, ja haluan jatkossakin kuunnella kaikki kappaleet. Erittäin harvinaista".

Anssin levyarvio Mariskan Mäihästä:

"Mäihässä viehättää se, miten ajattomalta musiikki kuulostaa. Tuotannossa ei tuoksahda hittien metsästäminen päivän soundeilla, muttei myöskään retroilu eilispäivän tempuilla. Vaikutelma on sellainen, ettei tässä olla mietitty tai laskeskeltu liikoja, vaan pelkästään tehty sellaista musaa, mitä tulee ulos. Albumin sointi on ilmava ja raikas. Biisikattaus on mukavan monipuolinen.

Tekstittäjänä Mariska on jo pitkään ollut Suomen parhaimpia, ja Mäihällä hän on hienossa vedossa. Kappaleet liikuttavat, huvittavat, hätkähdyttävät ja herättävät ajattelemaan. Paljon hienoja oivalluksia".


Anssi laajentaa kehut koskemaan kotimaisia naisartisteja: "Mimmeillä on enemmän kanttia tehdä rohkeita musiikillisia ratkaisuja, ja myös teksteissä tarkemmin havainnoida ympäröivän maailman tilaa. Väitän, että suositut miesartistit tarjoavat kuulijoille enemmän tuttua ja turvallista, siinä missä naiset tekevät irtiottoja, haastavat ja kokeilevat".

Niin, ja kateudelle ei ole sijaa. Anssin mielestä Mäihä riisuu niin totaalisesti aseista, ettei osaa olla edes kateellinen.

"Olen vain iloinen löytämästäni aarteesta, ja totean, että tämä on minun tämän syksyn levyni".




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Aubrey Plaza liittyy... Sellometallia runsaa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova