The Handmaid's Tale 5-1: pohjakosketusta pehmennetään, mutta syytä jatkaa ei löydy

Jos ajattelemme vain kostamista, tämä luku voittaa 70-luvun eksploitaatiot. Raiskaaja teurastettiin porukalla. Nyt ruoka maistuu paremmalta ja musiikki kuulostaa kauniimmalta, kun June rypee euforiassa veritahroja pesemättä ja ulkopuolisten mielipiteistä piittaamatta. Pian mieliala laskee. Palaileva viha ruokkii himoa hyökätä sinne, mistä vaivalla paettiin.

June käy läpi huikean tunneskaalan. Elisabeth Moss voidaan palkita Emmyllä saman tien. Lopulta June sekä katuu että ei: hän saattaisi murhata uudestaan, mutta hän tahtoo luovuttaa vastuun viranomaisille. Tunnustus ei kiinnosta kanadalaisia, koska: murhassa ei ollut järkeä. Jäljellä on kaksi kautta, vaikka Junen matka voitaisiin paketoida tunnissa tai esikoisen muistaen kahdessa.

Viimeksi sarja hyppäsi hain yli ydinpommin laukaisemalla jääkaapilla. Junen entinen isäntä oli vankina Kanadassa. Diktatuuri vapautti kymmeniä naisia saadakseen isännän takaisin, mutta heti perään diktatuuri antoi naisten tappaa isännän, koska diktatuurin korkea-arvoisimmat pösöt ovat Junen henkilökohtaisia ystäviä. Jokainen, joka ei sarjaa seuraa, olettaa tuon perusteella, että diktatuuri on hajoamassa? Ei ole. Merkittävimmät diktatuurin edustajat ovat Junen kamuja muuten vaan.

Tänään sivuhahmo veikkaa, että diktatuuri pahastuu, kun orjattaret tappoivat isännän, mutta toinen väittää, että diktatuuri olisi tappanut isännän muutenkin. Se siitä? Junen tuntemalla komentajalla ei ole hätää, vaikka hän hukkasi entisen esimiehensä kuin nenäliinan.

Konfliktia rakennetaan sen varaan, että myös Junen entinen emäntä on pakolaisena Kanadassa ja häntä ketuttaa. On aikaa vaikeroida siitä, joten tänään vain nyökkään kostonhimon käsittelylle.


Keskiarvo 47 jakson jälkeen:


< Jakso 4-10 --- Jakso 5-2 >

Katsottu: HBO Max