Star Trek: Strange New Worlds 1-3: janoammeko lässytystä vai uhoa? Molempi parempi?

Kurssi pitää ja yhä selkenee, vaikka sitä, mitä voi kutsua jaloksi idealismiksi, voi kutsua myös uskottavuusongelmiksi. Kiltteys itsessään ei voi mennä liian pitkälle allekirjoittaneen makuun, mutta siinä on nieltävää, kun säännöille viitataan kintaalla. Kehnoja lakeja vastaan taistelu ja anteeksianto ovat hyvästä, mutta jalous voisi vaatia ponnisteluja sen sijaan, että upseerit rutiinilla sivuuttavat kavereiden valheet ja mokat.

Historiallisista syistä (Khaan...!!!) Tähtiliitto ei tee yhteistyötä geenejään sormeilevien tyyppien kanssa. Pike ja Spock jumiutuvat myrskyplaneetalle, jossa on sormeilijoiden autioitunut siirtokunta. Huomio on siinä, että tähtirekeen lipsahtaa virus, vaikkei sen pitäisi olla mahdollista. Joku on tyrinyt salaamastaan syystä, mutta toinen voi auttaa salaamastaan syystä. Jälkimmäinen on yksi sorsituista sormeilijoista, joten iso hali. Tähtiliiton politiikkaa kritisoidaan, ja kiintoisaa on sekin, kun sankarillinen sorsa pohtii, saisiko hän ymmärrystä vähemmän sankarillisena.

Jälleen satu esittelee pari vakionaamaa ja loppuu: tämä toimii. Tarkemmin kuvailtuna virus saa miehistön jäsenet himoitsemaan valoa niin, että he ryhtyvät väkivaltaisiksi. Mielessäni pyöri Theme Hospital, kunnes aloin rasistisesti funtsia, että tämähän pitää paikkansa jetsulleen: kaikki päivänsäteet, jotka pitävät kesästä, ovat tikittäviä aikapommeja, jotka jonakin kauniina talvena tekevät terrori-iskun terveiden menninkäisten kellariin. Mutta virallinen pointti on kaunis.

Sorsitun sankaridaamin superimmuniteetti aktivoituu kuin Dragon Ball Z -voimat. Hän myös jaksaa kantaa aikuista miestä. Pari päivää She-Hulk-trailerin jälkeen nämä tuntuvat "pitelepä oluttani" -hetkiltä.


Keskiarvo 3 jakson jälkeen:


< Jakso 1-2 --- Jakso 1-4 >

Katsottu: Paramount+