M. Night Shyamalanin ja Dave Bautistan jännäri kulkee reaaliajassa
Knock at the Cabin on M. Night Shyamalanin seuraava jännäri, johon kiinnitettiin hetki sitten Dave Bautista. Shyamalanin ohjauksista ei tämän enempää useinkaan kerrota, mutta nyt tiedossa on myös se, että leffa filmataan yhdellä otoksella, tai (todennäköisemmin) se tavoittelee kyseistä illuusiota.
Shyamalan otti asian puheeksi, kun häneltä kysyttiin, miten 4. kauden mittaiseksi venyvän Servant-sarjan tekeminen on vaikuttanut hänen ajatteluunsa. Hän tahtoo tuoda projekteihinsa uutta, joten seuraavassa elokuvassa hän kokeilee katkeamatonta kerrontaa.
Viime vuosina Birdman ja Taistelulähetit - 1917 tavoittelivat reaaliaikaisuutta ja saivat siinä määrin kiitosta, että muidenkin kannattaa yrittää. Aitoja yhden otoksen leffoja on kymmeniä, mutta niillä on ollut vaikeuksia nousta todelliseen suosioon.
Knock at the Cabin debytoi helmikuussa 2023.
Lähde: Slashfilm

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti