Tuorein sisältö

Ensivilkaisuja Netflix-uutuuksista: The Sandman, Vikings: Valhalla ja League of Legends: Arcane

25.09.2021 klo 21.30 | Luettu: 2605 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Netflixin Tudum-striimissä on esitelty lisää jännittäviä uutuuksia.

Fantasiasarja The Sandman kertoo unien valtiaasta; jep, Nukkumatista. Pohjana toimivat Neil Gaimanin sarjakuvat, joihin myös Lucifer-sarja löyhästi perustuu. The Sandman on niitä kiiteltyjä ja persoonallisia aiheita, joita on kuvailtu filmaamiskelvottomiksi: näyteltyä versiota (aluksi elokuvaa) on kehitelty 90-luvulta alkaen. Lucifer todisti, että tältä pohjalta voi väsätä hitin, mutta fanit toivovat, että The Sandman -sarja on uskollisempi sarjakuville.


Vikings: Valhalla on ensi vuonna alkava jatko-osa Viikingit-sarjalle. Netflix on yksi alkuperäisen sarjan kansainvälisistä levittäjistä, Valhallan ollessa yksinoikeus. Ajassa hypätään noin sata vuotta eteenpäin. Hahmoihin lukeutuvat mm. normannikuningas Vilhelm Valloittaja ja Leif Erikinpoika, joka oli mahdollisesti ensimmäinen eurooppalainen Pohjois-Amerikan maaperällä.


Arcane on minisarjaksi kuvailtu animaatio, joka sijoittuu League of Legends -pelin maailmaan. Utopistisessa Piltoverin kaupungissa ja sen synkässä alamaailmassa Zaunissa vieraillaan, kun kahden pelistä tutun legendan syntytarina kerrotaan. Liikkeellä olevat voimat repivät heidät etäälle toisistaan. Ensi-ilta on 6. marraskuuta. Sarjaa suositellaan teineille ja vanhemmille.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Netflix sanoo Tudum!... Tiedonjyviä palaavis... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova