Beastars 2-1 ja 2-2: perverssi käärme kehtaa tulla muille aukomaan

Toistan. Fantasia jää potentiaalistaan, jos otukset ovat ihmisten karikatyyrejä. Kun vieraille olennoille jaetaan ihmisyyttä ristiriitaisemmin, asioista voi löytyä uutta. Selkein esimerkki on se, että eläinmaailmassa vahvat lihansyöjät ovat arveluttava vähemmistö. Jos ymmärrät heitä, ehkä ymmärrät esim. ruikuttavia perusäijiä, jotka ovat kokevinaan sortoa? Zootropolis teki homman hyvin ja Beastars paremmin.

Tyylissä pitää marinoitua, joten oli ennakoitavissa, ettei paluu ole välitöntä juhlaa. Arkipäiväinen rasismi tarvitsee useita mikroaggressioita avautuakseen. Opiskelijat hohhailevat. Susi deittailee yhä pupua salaa ja hikoilee ja tilttailee. Ratkaisemattomasta murhasta on puolisen vuotta ja murhapaikalla fiilistelevät oppilaat uskovat näkevänsä aaveen. Oliko tämä sellainen sarja? Ei, kun pimeämpi.

Aave paljastuu naispuoliseksi jättiläiskäärmeeksi ja koulun ainoaksi vartijaksi. Hän puhuu levottomia sudelle: hän pitää pupun deittailijaa pedofiilinä, mutta homman pointti lienee projisointi, sillä hän itse ahdistelee sutta, joka on teini ja häneen nähden pieni. Tämä ei ole sivujuoni vielä, vaan japanilaista huumoria. Tunnelmoinnin ohella jaksot käynnistävät murhamysteerin uudestaan suden ryhtyessä salapoliisihommiin.

Toisen jakson loppu muistuttaa leijonajupakasta: teatterin päheimmästä peurasta on tullut leijonia johtava mafiapomo syistä. Olin koukussa taas jo ennen tätä.


Keskiarvo 14 jakson jälkeen (vain Westworld on ollut samassa tilanteessa):


< 1. kausi --- Jaksot 2-3 ja 2-4 >

Katsottu: Netflix