Special-spesiaali 4/6: pääsin neitsyydestäni, joten voisin kokeilla panemistakin

Rehdin pervon hylkääminen on loogista Ryanin kannalta. Olen pitkään yrittänyt muuttaa tältä planeetalta, joten se hiertää, että kiinnostavia ihmisjuttuja esitellään ja sitten valokeila kääntyy takaisin taviksiin.

Särmää tai kiehtovaa särmättömyyttä on Ryanin toisessakin suhteessa. Eiliselle neitsyelle se on paljon, kun poikaystävä pitää jakaa, eikä kohtelias illallinen tee muuta kuin vahvistaa, että kattavan erikoinen sankari tahtoo kliseisen romanssin. Ryan ja varattu jäppinen olisivat kiiltokuvamaisen söpöjä yhdessä, jos tavoitteet täsmäisivät, joten suhteen päättäminen lienee se kypsin käänne sarjalta, vaikka toivoisimme muuta.

Paksukin täti eroaa komistuksesta, mikä on soveliaasti erilainen ja samanlainen juoni, kun hänkään ei näe itseään osana yhtälöä, jossa on paljon hyvää. Kun hän ja Ryan ovat tragikoomisesti laulelleet, Ryan ehtii sopia äitinsä kanssa, joten jakso tuntuu ehyeltä. Äidin omat kohtaukset edustavat perushyvää draamaa, mutta ajatukseni lipsuvat niiden aikana muuhun, kuten erilaisuuden viehätyksen merkitykseen tilanteessa, jossa harmaantuneella, nuoremmalla ja vammaisella homomiehellä on sama homohymy. Ja siihen, mihin otsikko viittaa.

Eh - jakso 4. Ryan on statisti. Kärttyisen mummon hautajaisissa on koomisen vähän ihmisiä, mutta paikalla on toinenkin tuplaspesiaali, joten nyt pitää pelätä, että tämä epäuskottava irtovitsi syö loput jaksot.

Jakso tekee hyvin sen, mitä se yrittää. Ryanin äiti ehti hetken säätää omilla ehdoillaan, mutta nyt hänen huomionsa on taas pojassa ja omassa äidissä, josta jäi mieleen lähinnä se, kuinka kihtinen akka ei elänyt elämäänsä. Ristiriitaiset tunteet ovat helppotajuisia, kun kärkevyys ja hienovaraisuus ovat tasapainossa. En valittaisi, jos sarja olisi pidempi, tai jos olisi ilmeistä, että tämä oli äitiä koskeva huipennus ja Ryanin loppusuora on alkanut.


Keskiarvo 12 jakson jälkeen:


< Osa 3/6 --- Osa 5/6 >

Katsottu: Netflix