The Irregulars 1-4: naama vastatusten Watsonin kanssa ja Face/Off

Lihaisimmassa osiossa Bea yrittää itsepäisesti selvittää Sherlock Holmesista sen, mitä Watson salailee. Watson haiskahtaa epätoivoiselta uhkaillessaan nuoria ylimielisesti ja aggressiivisesti, mikä tavallaan inhimillistää hänet. Nuorten "murskaamisen" sijaan hän vain jekuttaa ja antaa potkut, minkä koin alustavan yhteisymmärrystä: jos näytät toiselle, ettei hän ole tasollasi, pelaatte samaa peliä. Rapakuntoinen Sherlock vilahtaa lopulta.

Pontevat kauhut olivat tärkein syy, miksi tykästyin ensimmäisiin jaksoihin, koska niillä on symbolinen taso. Jos nopea hirviöjuoni kyetään huipentamaan jäynästi, on syy olettaa, että kliseinen vihjailu huipentuu myös. Toista kertaa peräkkäin roisto on pettymys. Naamanvaihtokortti pelataan: roisto nylkee lärvejä vaihtaakseen identiteettiä. On motiivi ja muuta, mutta pärisyttävää on vain se, että taikanaaman aktivointi kerrankin melkein näytetään. Sakotan siitä, että roisto päästetään karkuun. Jos sarja päättää kommentoida yleistä ja pässinpäistä käännettä, en vie asiaa ulosottomiehelle.

Köyhää teeskentelevä prinssi joutuu osallistumaan 1800-luvun kuninkaallisiin teinibileisiin. Sarja suhtautuu ajankuvaan vapaamuotoisesti, mutta kaipailin jo kärkevämpää tyylittelyä. Se on epäuskottavaa kaikin puolin paitsi tunnetasolla, että sairas brittiprinssi tahtoo karata kodittoman aasialaisen syliin 1800-luvulla, joten merkityksiltään valmiiden modernien hittibiisien soittaminen Ritarin tarinan tyyliin ei olisi aivan pöhköä. (David Bowien "China Girl" muistui mieleeni vasta, kun mietin, miten pieleen idea voisi mennä.)


Keskiarvo 4 jakson jälkeen:


< Jakso 1-3 --- Jakso 1-5 >

Katsottu: Netflix