Tuorein sisältö

Rockfest tekee paluun Hyvinkäälle

13.04.2021 klo 15.30 | Luettu: 971 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen suurin rock-festivaali Rockfest palaa ensi vuonna Hyvinkäälle.

Torstaista lauantaihin 2.-4.6.2022 juhlittava festivaali tuo yleisön pyynnöstä pääesiintyjäksi rock-ikoni Iron Maidenin, joka käynnistää kiertueensa Rockfestistä.

Yhtyeen piti jo "Legacy of the Beast" -kiertueellaan tähdittää Rockfestiä Tampereella vuonna 2020, mutta vallitsevien olojen vuoksi tapahtumaa ei järjestetty.

"Paluu Hyvinkään lentokentälle mahdollistaa kaikkien aikojen Rockfest-puitteet; suuren yleisökapasiteetin, useamman näyttävän esiintymislavan, entistä maukkaamman ja monipuolisemman ravintola- ja palvelumaailman sekä rock-väen toiveet täyttävät leirintämahdollisuudet", kommentoi tapahtuman tuotantopäällikkö Sarianna Matikainen.

Rockfest järjestettiin ensimmäisen kerran Vantaalla vuonna 2017, jonka jälkeen se siirtyi Hyvinkäälle (2018 ja 2019). Rockfest piti juhlia Tampereella mutta koronaviruspandemia on perunut festivaalin vuosina 2020 ja 2021.

Rockfest julkistaa lisää eturivin kansainvälisiä esiintyjiä vielä ennen kesää.

Kolmen päivän festivaalilippujen myynti alkaa Tiketissä ja Lippupisteessä perjantaina 16.4. klo 9.00. Vuoden 2020 ja 2021 Rockfest-liput käyvät sellaisenaan ensi vuoden tapahtumaan.

Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ostaisitko tuotteita... Katseet vuoteen 2022... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova