Tuorein sisältö

Alexi Laihon vaimo Kimberly kertoo saaneensa kitkerää palautetta Alexin Australian kumppanin suunnalta

23.01.2021 klo 19.47 | Luettu: 2104 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tieto Alexi Laihon ja Kimberly Gossin avioliiton tilasta tuli yllätyksenä Alexin kuoleman jälkeen.

Vaikka pari erosi jo 2000-luvun alussa, avioeropapereita ei koskaan allekirjoitettu. Alexi oli siis naimissa Kimberlyn kanssa elämänsä loppuun asti - vaikka Alexilla oli "vaimo" myös Australiassa.

Kelli Wright-Laiho antoi ainakin somessa ymmärtää Alexin olevan hänen aviomiehensä. Kellin ja Alexin juhlallinen valatilaisuus ei ollutkaan virallinen vihkiminen.

Ei, koska Alexi ei ollut koskaan ollut saanut aikaiseksi hakea toistamiseen avioeroa.

Kimberlyn someviestin mukaan Alexi jätti avioerohakemuksen marraskuussa 2002. Hakemus vedettiin nopeasti pois. Toista avioerohakemusta ei koskaan tehty.

Kimberlyn somekirjoituksesta voi huomata, että kitkeriä kommenttejä on tullut myös Kellin Wrightin suunnalta. Kimberly painottaa, ettei hän ole ollut avioeron esteenä - eikä missään tapauksessa havittele Alexin rahoja ja perintöä.

Kimberly ei ole voinut avioeropapereita allekirjoittaa, koska niitä ei ole hänen eteensä koskaa toimitettu.

" However, I cannot sign any divorce papers that do not exist in the first place. He never applied for them because he never intended to divorce me. That was a secret I was going to keep with me forever, but due to the nasty rumors that are being spread by the other party in Australia, I’m having no choice but to reveal the truth. ".

Mitä tulee Kelli Wright-Laihoon, hänen sometililtään ei irtoa lisäinformaatiota. Kelli Wrightin Instagram-tili on muutettu yksityiseksi.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Vedonlyöntikertoimet... The King's Man, Hilj... >

Keskustelut (1 viestiä)

BigLebowski

23.01.2021 klo 22.52 1 tykkää tästä

V*ttu mitä p*skaa tämäkin taas. Sisäpiirillä on alexin viesti missä haukkuu tuota käärmettä niinkin kauniisti kun ’that fuc*in c*nt wanished again when dropping devorce on table’
Että semmoinen tätyli tämä Kimberly, puhuu ja paasaa kun Trump konsanaan.
Miksei ole julkistettu? Miksi pitäisi alentua tuohon? Kiesus, jahka saa closattua tuon ja ei tarvitse lakiteknisiä juttuja enää miettiä/olla huolestunut niin uskoisin että lähipiiri julkistaa kyllä kaiken.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova