Star Trek: Discovery 3-11: galaktisen kulttuurin romahdutti tietenkin kummitusjunan 100-vuotias kana

Jakso yrittää kovasti, mutta jakso tuntui imevän uuden vuoden energiat selkäytimestäni saman tien (on tosin nuhakin; ehkä pääsen koronauutisiin). Edelliset jaksot paloivat sivuhahmon joutavaan psykoosiin. Nyt sarja hitaanpuoleisesti maalailee, miten vaarallinen pääjuoneen liittyvä tehtävä on, ja pitää jännittää, pärjäileekö Tilly tuuratessaan kapteenia. Tehtävä on taas psykoosi! Ideaa pitäisi säännöstellä harkitummin eritoten kun kausi yrittää esitellä universumin uudet kuviot.

Radioaktiiviselta planeetalta tuntuisi löytyvän syy sille, miksi scifibensa posahti kaikkialla. Käytännössä: sankarit seikkailevat erinäköisinä tietokonesimulaatiossa löytääkseen lapsen tasolle jääneen kanamies kakkosen kummituskartanosta. Michaelilla on pisamoita ja tohtorilla on korvakoru, joten he eivät ole enää ihmisiä. Kapteeni kanamiehen näyttelijä saa näyttää naamansa, joten hän on. Doug Jones on kiva nähdä. Muuten vaan.

Jakso laahaa muun muassa kun kapteeni tutustuu juuriinsa ihmettelemällä digikanojen tuutulauluja. On radioaktiivisuuden asettama aikaraja ja heavy metal -levyn kansitaidetta ja kauden köykäinen pääpahis ilmestyy paikalle, mutta tarinan painoa en useinkaan aistinut. Pahis on uhka, koska alus on iso, vaikka yksi hävittäjäkin nöyryytti sitä hiljattain. Pahis on paikalla, koska scifibensalle on huijausvaihtoehto, jota vain kovikset käyttävät. Teleporteilla spedeillään niin epämääräisesti kuin kauden alussa pelkäsin. Nyääh.

Pahis voittaa, joten tämä on kauden huipennuksen alku. Voi jospa edelliset 2 jaksoa tukisivat tätä.


Keskiarvo 40 jakson jälkeen:


< Jakso 3-10 --- Jakso 3-12 >

Katsottu: Netflix