Tuorein sisältö

Toisen todellisuuden ensimmäinen määritelmä: Jonasia ei ole olemassa. Viimeksi ainoa Jonas kuoli. Hän on hengissä, koska vaihtoehtoinen versio syntyi tarkalleen sillä hetkellä, kun paljastui, ettei vaihtoehtoista versiota ole. Hengissä olevasta Jonasista varttuu se Jonas, joka ei ole tavannut vaihtoehtoista Marthaa keski-ikäisenä. Täsmää, kunhan uskot, että kvantti-töötti-luuppi on yhä luuppi.

Vaihtoehtoinen Martha työskentelee elossa olevan Jonasin kurttumunaversiolle koska Martha pettyi pari minuuttia vanhemman Marthan tekoihin ja kurttumuna-Jonasin käpykaarti tajusi kysyä mukaan mutta pari minuuttia vanhempana Martha onkin taas paikalla kun vanhin versio Marthasta lähettää valikoituja tyyppejä säätämään sitä sun tätä jotta mikään ei muutu paitsi että tänään kaikki muuttuukin nääs kun maailmanloppu tapahtuu taas ja samaan aikaan nähdään muitakin partikkelitehosteita tulevaisuudessa koska maailma ei varsinaisesti lopu tai siis ensi jakso paljastaa että mitä helvettiä tai todennäköisemmin ei.

Ilmeisesti selitys lukuisille asioille on se, että myöhäisessä vaiheessa valikoima hahmoja tai heidän vaihtoehtoisia versioitaan on samaa mieltä ja täten he lähtevät ajan virtaan suorittamaan tekemällä tehtyjä tempauksia. Kymmenien tuntien intiimi materiaali on maalannut korkeintaan alkeet yksittäisistä matkoista, joten sarja luottaa siihen, että katsoja tuntee saaneensa tarpeeksi: palapelistä saa selvää, joten pistetään se takaisin laatikkoon, kun taivasta ja ladon ovea vain puuttuu! Kerronta on monella tapaa pakotettua ja kvantti-töötti-luupin myötä huijausta vähintäänkin hahmovetoisessa mielessä.

Sarja on vastaavalla reviirillä kuin Paranormal Activity -elokuvat. Olisi jo hauskempaa, jos näkökulma olisi ihmisille lapsellista kiusaa tekevän näkymättömän demonin tai Darkin tapauksessa todellisuuden lakeja huvikseen muokkaavan jumalolennon (käytännössä: käsikirjoittajan ruumiillistuman), joka nauraa niin maan makiasti, kun kuolevaiset yrittävät ymmärtää.