Tuorein sisältö

Christopher Nolanin Tenet jatkaa lykkääntymistään ja vastaaviin uutisiin kannattaa varautua

26.06.2020 klo 17.20 | Luettu: 1839 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Uutinen on käytännössä se, että Yhdysvallat ei ole saanut koronavirusta kuriin. Tartuntoja on vahvistettu ennätysmäärä tällä viikolla.

Christopher Nolanin Tenet siirtyi ensin heinäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun ja vastaava toiveikkuus jatkuu: uusi ensi-iltapäivä on 12. elokuuta. Sisäpiirijuorujen mukaan studio Warner Bros. olisi valmis pidempäänkin lykkäykseen, mutta Nolan tahtoo ensi-illan olevan kesällä. Nolan on huolestunut elokuvateatterien tulevaisuudesta.

Ensi-ilta saattaa siirtyä lisää. Studio painottaa pyrkivänsä joustavuuteen ja Tenet aiotaan pitää teattereissa tavallista pidempään, kun se sinne joskus saadaan.

Tällä viikolla on puhuttu myös, että Disneyn uusi Mulan saattaa siirtyä. Sen on määrä olla ensimmäinen iso ensi-ilta sitten kriisin alun, mutta 24. heinäkuuta saattaa olla toiveajattelua. Disney on tällä viikolla lykännyt yhden amerikkalaisen huvipuiston avaamista.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Turun Aura Fest tote... Elisabeth Moss jatka... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova