Tuorein sisältö

Michael Keaton neuvottelee paluusta Batmaniksi

22.06.2020 klo 22.00 | Luettu: 2355 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Supersankari The Flash on niin nopea, ettei siinä ole järjen hiventä, joten mikseipä hän voisi juosta myös ajassa ja ulottuvuuksien välillä. Ezra Millerin on yhä tarkoitus palata rooliin hahmon ensimmäisessä omassa elokuvassa.

Ben Affleckin näyttelemä Batman toimi isähahmona The Flashille elokuvassa Justice League. Batfleck on eläkkeellä, mutta Michael Keaton neuvottelee paluusta Batmanin rooliin 30 vuoden tauon jälkeen.

The Flashin elokuva perustuu sarjakuvatarinaan Flashpoint, jossa The Flash luo uuden jatkumon matkustettuaan ajassa. Sarjakuvassa Bruce Waynen isästä Thomas Waynesta on tullut Batman, mutta elokuva aikoo noutaa vaihtoehto-Batmaninsa fanien jo tuntemasta todellisuudesta.

Leffa ei ota huomioon Batman Foreveria ja Batman & Robinia, joten pian ne ovat virallisesti pelkkää painajaista tai omia universumejaan.

Multiversumi on tuttua kauraa DC:n sarjakuvissa. Arrowversen tv-sarjat ovat leikkineet idealla myös. The Flash ei jää ainoaksi ideaa hyödyntäväksi elokuvaksi, joten periaatteessa mikä tahansa on mahdollista jatkossa. Uuden Batmanin ensi vuonna esittelevä The Batman ei kuitenkaan ole johtamassa ulottuvuushyppyihin tämänhetkisen suunnitelman mukaan.

Lähde: The Wrap

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Karate Kidin jatko-o... Isaac Asimovin scifi... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

23.06.2020 klo 09.09 2 tykkää tästä

Batmanin eläkepäivät.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova