Hollywood, osa 4: näinkin tökerö itsetyytyväisyys olisi söpöä My Little Ponyssa

Hollywoodin historian kaunistelu vaikuttaa yhä nurinkuriselta logiikalta. Viimeksi pidin säväyttävän satumaisena sitä, kun seksuaalinen hyväksikäyttö näennäisesti normalisoitiin ennen sen kritisoimista. Yritän siis unohtaa, mihin vuoteen ja mille planeetalle sarja sijoittuu: sadun edistyksestä saa kertoa My Little Ponykin. Kuvitellaan, että mustat hahmot ovat seeproja ja että historiallinen kaappihomo Rock Hudson on Rainbow Dash.

Edistysrintama tahtoo muuttaa käsikirjoitetun hahmon vähemmistöksi. Kirjoittaja itse protestoi, vaikka hän edustaa vähemmistöä, koska hän yrittää menestyä, eikä tehdä jotakin, jota pidettäisiin politiikkana. Se on terävää metafiktiota. Myös valtaa pitävä virtahepo suivaantuu, kun seeprat kastavat sorkan jokeen, mutta hän saa "onneksi" sydänkohtauksen. Aikuisten satu saa hieman spedeillä.

Näyttelijät ovat liian samannäköisiä: onko punakikkaraisia mummoja pakko olla kaksi? Se on jännittävää, että odotukset voivat rikkoutua, mutta on se pimeääkin, että kun odottelet Rock Hudsonin tulevan kaapista, sarja painottaakin hänen olevan niin surkea näyttelijä, että rooli kannattaa antaa fiktiiviselle heterolle. Edistysrintama saa rivinsä kokoon ja vision kuntoon vähitellen, joten loppulausunto saattaa tuntua saavutukselta.

Tässä vaiheessa ei tarvitse takertua siihen myrkylliseen signaaliin, että "historiallisten vähemmistöjen olisi kannattanut olla rohkeita kuin tässä sarjassa", mutta on se ällöä onaniaa, kun myös valkoiset studiopomot tekevät 1940-luvulla "vaikeita mutta jaloja" päätöksiä, jollaisten tekeminen on helppoa tämän sarjan tekijöille 2020.


Keskiarvo 4 jakson jälkeen:


< Jakso 1-3 --- Jakso 1-5 >

Katsottu: Netflix