The Handmaid's Tale 2-11: täydellisen jakson jälkeistä masennusta odotellessa

"Korjasin" sarjan rytmin. Edellinen jakso on parhaita näkemiäni kauden huipennuksia, vaikkei se ollut sellainen. Pitkän tauon jälkeen jakso on yhä mielessäni. Viimeisillään raskaana olevaa Junea riepoteltiin vähintään kolmella tavalla henkisesti - fyysisten asioiden ohella. Nyt hänellä on aikaa miettiä suuntaa epäselvässä tilanteessa ikään kuin uusi kausi alkaisi.

4. kausi on myöhässä muustakin kuin koronasta johtuen. Matka sitä kohti innostaa, mutta ennen taukoa olisin saattanut pyöräyttää silmiä sille, että isäntäperhe saapuu etsimään Junea autiotalosta. June oli vastaavassa tilanteessa 2. kauden alussa, ja sehän on mahdollista, ettei luuppi katkea. Tänään odotuksilla pelaaminen toimi. Kun Junella on tilaisuus ampua isännät, kukin näyttelijä myy ajatuksen, että konfliktissa on yhä tutkittavaa, vaikka se olisi helpotus, jos June päättäisi tarinan tämän vaiheen. Ristiriitainen, jännittynyt fiilis kääntyi sympatiaksi Junea kohtaan.

"Holly" on hämmentävä mutta rakas mummeli, ja nyt vauva, johon raiskaus diktatuurissa johti. Takaumat muistuttavat Junen esikoisen syntymästä ja siitä, että he juuri tapasivat. Elisabeth Moss on upea näyttelijä, jonka jokainen ilme symboloi taas, öh, elämää; elämän jatkumista ääriolosuhteissa. Tuo ei ollut järin syvällinen tulkinta kaksi synnytystä sisältävästä jaksosta, joka tekee parhaansa korostaakseen synnyttämisen vaikeutta. Sohvaperunan näkökulmasta tunneskaala tavoitetaan kiitettävästi. Junen traagisen antautumisen ymmärtää: asioilla on tärkeysjärjestys, eli katsotaan vaan tyhjäkäyntiä, kunhan elämä jatkuu.


Keskiarvo 21 jakson jälkeen:


< Jakso 2-10 --- Jakso 2-12 >

Katsottu: HBO Nordic