Locke & Key 1-3: kriitikkokin samaistuu, kun hahmot ovat päissään

Piti ihan tarkistaa, kirjoitinko viimeksi "käsikirjoittaja ei pääse lapsen pään sisälle", mutta ei: en täsmällisesti. Nyt avain vie pään sisälle. Kohtaus on lyhyt ja hahmot jälleen alireagoivat fantasiaan, mutta ideaa ei unohdeta ja uskoakseni sarja on jättänyt ensimmäisen muistijäljen itselleni. Sisko tahtoo tutkia mieltään myös. Hän päätyy teloittamaan sivupersoonallisuutensa, mikä on täysin painoton käänne potentiaaliin nähden. Käsikirjoittaja paljastaa, ettei hänellä ole pääsyä omaankaan päähänsä, sen ollessa hahmoille yllätys, miltä mielipalatsi näyttää.

Toteutuksesta voi nipottaa: taika-avaimen työntäminen niskaan on niin ufoa, että idea kaipaa siirtymäkohtauksia, joissa ufous tiedostetaan. Toteutuksesta voi jaaritella: lista taika-avaimista on kiehtova, eli kirjoitan jatkoa päässäni ja laskelmoidut kliseet eivät pysy perässä. Kummankin sortin kritiikki olisi helppo välttää, jos hahmojen reaktiot myisivät ihmeet ja etenisimme heidän ehdoillaan. Todellisuudentaju meni uusiksi, joten voi piru, edes treffejä ja varsinkaan iltapalaa ei ehdi ajatella! Pentu sanoo woo-hoo lentäessään seuraavalla avaimella, mutta romaani ei puristaisi samaan lukuun Inside Outia ja Lumiukkoa ja anekdoottia äidin alkoholismista.

Hiljalleen alan sietää hahmoja. Mysteeriroistossakin on teoreettista kohahduttavuutta, kun hän heittää satunnaisen kakaran junan alle, kuristettuaan viimeksi petikumppanin. Useimmat kohtaukset ovat perhe-elokuvamaisia ja pahiksen temput olisivat joskus olleet tabu aikuistenkin kamassa. Jos kohteliaaksi ryhdytään, niin päähenkilöiden käytös on vastaavaa kuin sarjakuvauniversumien taviksilla: Iron Man ja Thor ovat totta ja planeetta saattaa posahtaa, mutta mikään ei voi muuttua, koska lehti saattaa olla lukijan ensimmäinen.


Keskiarvo 3 jakson jälkeen:


< Jakso 1-2 --- Jakso 1-4 >

Katsottu: Netflix