Tuorein sisältö

Jos 9-osainen tarina päättyy tyydyttävästi, pyydän Damon Lindelofilta anteeksi. Tällä hetkellä ei ole syytä olettaa, että "yksi idiooteista Lostin takana" (Lindelofin Twitter-tilin kuvauksessa lukee noin) on kehittynyt pätkääkään. Lost oli enimmän aikaa miellyttävää katseltavaa, selventääkseni.

Muistoja säilövät pillerit ja mielten sekoittuminen, kun ihminen syö toisen pillerit, on ainoa sci-fi-idea, jonka yksi mysteeritarina tarvitsee. Idea oli onneton tullessaan tyhjästä. Kun sankaritar yrittää toipua, vieressä luonnollisesti istuu superälykäs mysteerityttö, jonka mysteeriäiti vaikutti tärkeältä kuukausi sitten. Joo mutta, ei mutta: äitikin palaa antaakseen lisää kontekstia muistopillereille ja muulle. Se ei vahvistu, että ne asiat ovat kriittisen tärkeitä. Sarja käskee luottaa itseensä, vaikka sarja myös suojelee itseään dialogilla tyyliin "tyhmältähän tämä kuulostaa, mutta..." ja "tämä pelleily ei kiinnosta minua paskaakaan". Jos et tykkää, et vain tajunnut, että huonous on sarkasmia!

Sarja panttaa tietoja kolmesta suuresta suunnitelmasta sillä suurpiirteisellä verukkeella, että on palkitsevinta oppia päähenkilön tahtiin. Päähenkilölläkin saa olla salaisuus. Isokin. Katso tämä jakso. Tarkalleen näin isoa salaisuutta päähenkilöllä ei voi olla. Olemme käyttäneet pari tuntia sankarittaren yksityiselämän eli häntä ajavien voimien ymmärtämiseen ja nyt side hänen ja katsojan välillä silvotaan, koska - Lindelof. En tuntenut mitään: en edes pettymystä, sillä jo ennen varsinaista paljastusta veikkasin ohimennen, että "Tohtori Manhattan on varmaan lukitun oven takana myöhemmin selitettävästä pimpelipompelisyystä".

Samaistuttava näkökulma voi tulla eri keinoin, mutta millään ei ole väliä ilman sitä. Kiinnostavin hahmo on Lindelof. Mitä päässä tapahtuu, kun hän kirjoittaa hahmoja tai seuraa muiden hahmoja? Kokeeko hän saavansa hahmoihin kontaktin? Tämä on monitasoisempi kysymys kuin miltä se kuulostaa kiukkuilun päätteeksi, sillä en lyttää hänen jokaista hahmovetoista hetkeään. Jossain määrin hän sekoittaa manipuloinnin ja tarinankerronnan toisiinsa. Jossain mielessä hän ei tahdo kertoa tarinoita, vaan olla perverssi määritelmä tarinankertojasta, jota katsotaan ylöspäin. Sarjan lähestyessä loppuaan on ilmeistä, että sarja toivoo neuroottisesti katsojan pysyvän narussa nöyränä, kiinnostuneena ja valikoidut faktat ymmärtävänä pässinä, kun 1-2 sekunnin takaumia heitetään joka väliin, jossa viitataan aiempaan.