The Handmaid's Tale 2-7: naisten pommi-isku johtaa luonnollisesti solidaarisuuteen

Edes epätoivoisen orjattaren itsemurhaiskua ei ole hyvä juhlia, joten pidän sekä jakson alusta että lopusta. Ensin iskussa kuolleita sivullisia orjattaria kunnioitetaan. Sitten orjattaret paljastavat toisilleen nimensä kenties jotta he tietäisivät ketä kunnioittaa ja toki useista syistä, kapinahengen kehittyessä ilman pallihikiuhoa.

Junen isäntä on vain kevyesti pinnalta savustettu. Uskon tarinan etenevän, mutta teoriassa status quo voi yhä palata. June on vähän karkaillut ja myös sen itsemurhapommittajan kanssa shoppaillut? Voi ei! Häntä kuulustellaan. Muita naisia hirtetään, silvotaan ja ammutaan hetken mielijohteesta. Homma on niinkin, että Elisabeth Mossin omistautunut suoritus yllyttää miettimään, miksi Junella on juonihaarniska, ja nyt perusteluja tulee.

Maailmantilanne on epämääräinen. Jos asiaa ajattelee, mittakaava on laajempi kuin Game of Thronesissa, mutta jos sarja alkaisi karttazoomauksilla, kohteita olisivat eliittikortteli ja joskus hiekkamonttu ja Kanada. Tässä jaksossa Junen isäntäperheen asema elävöityy: Junen kuulustelu säikäyttää heidät, joten he varmistavat, että Junella on juonihaarniska. Unohdetaan se, ettei edes konekiväärituli osu Juneen (pari jaksoa sitten), niin tämähän menee täydestä. Vähemmän ironisesti: on kiintoisaa, kun pommi-isku vaikuttaa johtavan lepsumpiin sääntöihin ja June on tämän keskiössä.

Niin kiihkeä tilanne ei ole, etteikö jaksosta voisi käyttää kolmannesta sivuhahmon satunnaisiin muistelmiin. Näkökulmassa on yhä hakemista. Pari sivuhahmoa tuodaan takaisin kortteliin, joten sekö perustelee heidän taannoisen tyhjäkäyntinsä? Saippuasarjaksi tylytin Game of Thronesiakin, kun se pyöritteli hahmoja vain jottei hahmoista tarvitse luopua.


Keskiarvo 17 jakson jälkeen:


< Jakso 2-6 --- Jakso 2-8 >

Katsottu: HBO Nordic