Kidding - juttu 2: Jim Carrey pärjäilee, kunhan nahkahiiri ei dippaa häntä kemikaaleihin

Lasten show Mr. Pickles' Puppet Time on perheyritys, joten sekoavasta tähdestä voidaan puhua ihmisenä ja tuotteena samassa kohtauksessa. Se auttaa, että isä Frank Langellassa ja sisko Catherine Keenerissa on useamman ihmisen verran ihmistä. Heillä saa olla kriisinsä, mutta suvun kakaroiden käsittely voi olla liikaa lyhyissä jaksoissa. Päähenkilön poika on itsetietoinen, mutta Keenerin tyttären jokainen pakkoliikekirkaisu 3. jaksossa herätti kysymään, mihin sankari unohtui.

Rakastan noin jokaista sävyä Jim Carreyn suorituksessa. Hömppäsetä Jeff voisi olla karkea vitsi. Jeff pitää työstään ja vaimostaan, ollen usein normaalia normaalimpi: "normaalia" on eroa hakevan vaimon alemmuudentunto ja kaunaisuus pojan kuoleman johdosta. Ylilyönnit työssä ovat toistaiseksi makuasioita. Jeff yrittää auttaa lapsia auttaessaan itseään. Kiltti setä ei kiroile (ellei hänelle opeteta sanaa). Toimintasankarifantasiat ovat normaaleja (paitsi jos teini epäilee häntä entiseksi tarkka-ampujaksi). Hän on seksuaalinen olento, mutta hän ei makaa epätoivoisten fanien kanssa (siis aikuisten [eikä muidenkaan]).

Se on kärkevä käänne, kun Jeff päätyy sänkyyn kuolemansairaan naisen kanssa vaihdettuaan sanan ihmisarvosta, mutta tarpeet ja tunteet on perusteltu. Jakson päätyttyä herttaisen Harlequin-henkisesti, toinen herättää kysymään muun muassa, miksi Jeff valitsi "väliaikaisen" tyttöystävän. Jokaista sävyä en palvo, sen ollessa tekemällä tehtyä, kun Jeff mainostaa suhdetta kaikille ja epäilee puhelimen olevan rikki, kun naisesta ei kuulu.

Nautin synkistäkin enteistä, mutta toivon, ettei sarja mene lähellekään Joker-leffaa tekojen lainopillisessa tuomittavuudessa, vaikka tarinan kaaressa riittäisi yhtäläisyyksiä.


Keskiarvo 4 jakson jälkeen:


< Juttu 1 --- Juttu 3 >

Katsottu: HBO Nordic