Tuorein sisältö

Jopas nyt: Game of Thronesin esiosa on kuollut

29.10.2019 klo 22.47 | Luettu: 5027 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Näin käy harvoin, kun aihe on näin tunnettu ja panokset ovat näin suuria. Game of Thronesin esiosan pilottijakso on kuvattu, mutta HBO on perunut koko sarjan.

Alkuperäiseen sarjaan tehtiin isoja muutoksia pilottijakson jälkeen. Se olisi ollut odotettavampi käänne tässäkin tapauksessa. HBO pyysi joitakin muutoksia pilottijaksoon ennen lopullista päätöstä.

Jane Goldmanin kirjoittama ja Naomi Wattsin tähdittämä esiosa aikoi mennä tuhansia vuosia menneisyyteen. Westerosin mantereella ei ollut tuolloin seitsemää kuningaskuntaa, vaan kymmeniä pienempiä. Sarjan oli määrä kertoa jotakin olennaista kuolettavan pitkästä talvesta ja yöstä: George R.R. Martin tahtoi, että nimeksi tulee The Long Night

Syyskuussa kerrottiin, että myös Targaryen-sukuun panostava esiosa on kehitteillä. Se uutinen todennäköisesti enteili tätä. Useista esiosista on jossiteltu viime vuosina, joten jokin varmasti tehdään lopulta, mutta takaiskusta johtuen on mahdollista, että Martin saa uuden kirjan julkaistua ennen kuin esiosasarja - hmm - päättyy.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Maailman kaunein tyt... Tältä näyttää 128 la... >

Keskustelut (1 viestiä)

Ohikulkija

30.10.2019 klo 10.56 1 tykkää tästä

Eipä tätä esiosaa olisi edes kiinnostanut katsoa kun tietää jo miten valjusti se tulee pääsarjassa päättymään.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova