Carnival Row 1-2: keijut eivät ole onttoa fantasiaa, todistaa sarja levittämällä yhden sisälmykset kadulle

Olisi helppo näyttää kuvia kiinnostuksen kohteista (räpyttelevä keiju; pässinpäinen satyyri; furrykentauri; 1800-luvun pulisonkiäijät; takaa-ajo tummissa tunnelmissa; "kaunotar" vilkuilee nyrpeästi naapurin "hirviötä"; viemärihirviö nappaa keijua jaloista; keijuhuoralla on niin hyvä imu, että hän nostaa asiakkaan ilmaan; Cara Delevingnen kulmakarvat). Sitten voisin listata sivujuonet. Hankalampaa on löytää sarjan ajava voima.

Cara tekee juttunsa hyvin, mutta minkä jutun? Keiju Vignette Stonemoss on pelastanut kaltaisiaan sodassa, mutta rahasta. Hän päätyi piiaksi. Kun häntä ahdistellaan seksuaalisesti, hän karkaa - kysyäkseen ilotalosta töitä. Hänelle suositellaan mafioson uraa. Onko hän nyt paha haltiakummitäti? "Vignette"-sanan eräitä merkityksiä: lyhyt tekstinpätkä tai sellaisen koriste. Niinpä, ja Vignette on vain yksi elementti sarjassa, joka aloitti kaavamaisesti fantasiarasismista ja laajentaa ties minne.

Rivikyttä yökkii nähdessään hirviön auki repimän (toisen) keijun, mutta muut hohhailevat kirkkaassa päivänvalossa, vaikka maisemissa on 30 annosta haggista ja 50 metriä suolta. Auton alle jäänyt kulkukoirakin ansaitsisi hienostuneemman käsittelyn, jossa (esimerkiksi) ikävä yksityiskohta näytetään, mutta loppu jää sumeaksi taustalle. Jakson mittaan selviää, että moni välittää uhrista, mutta mikään tyylivalinta ei vakuuta, että kukaan kaatuisi itkien polvilleen edes suolestuksen nähdessään. Ja juuri hysteerisyys on paras syy tehdä fantasiaa.


Keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jakso 1-1 --- Jakso 1-3 >

Katsottu: Amazon Prime Video