Krypton 2-8: minä kun jo säikähdin, että mikä tahansa on mahdollista

Jätetään suora paljastus pois etusivulle päätyvästä tekstistä. Höpö, höpö... Sci-fikapinointi jatkuu lavasteiden näköisissä lavasteissa kaiken ollessa kätevää, mutta kyse on nyt vapaan universumin vuoksi kouhkaavista päähenkilöistä, eikä notkuvista taustapahveista. Jakso onnistuu muistelemaan omia tapahtumiaan, ja se ilmeisesti ei ole vitsi, kun sankari lupaa paljastaa pahiksille kaiken hetkeä ennen kuin kaverit vapauttavat hänet, mutta se mikä sarjassa toimii, toimii tänään.

Arvasin kauden kumoavan ainoan oikean yllätyksensä, ja Hämeen hitainkin sivelee leukaa, kun muistutus Lyta-Zodin kuolemasta johtaa utopistiseen takaumaan, jossa Lytalla ja Teräsvaarilla on mukavaa. En luota muistiini seuratessani useita sarjoja rinnakkain, mutta "takauman" ymmärsin fantasiaksi. Kenen fantasiaa se on? Tietenkin Lytan. Kuollut Lyta oli klooni. Hirnahdin tälle, sillä odotin, että jokin aiemmin esitellyistä sci-fijutuista - kuten nopeasti parantuvan Lobon DNA - on se juttu, jolla Lyta herää henkiin.

Kun hahmo herää henkiin sci-fissä tai fantasiassa, se ei ole yllätyskäänne, eikä todiste siitä, että mikä tahansa on mahdollista, päinvastoin. Ainahan ne heräävät. Sama se. Doom Patrolin tavoin Kryptonin viihdearvo riippuu hölynpölyn määrästä. Lyta fantasioi, koska hänen diktaattoripoikansa tulevaisuudesta on kytkenyt hänet hallusinogeeni-iilimatoon (eli luomu-Matrixiin), jota tarvitaan myös pysäyttämättömän tappaja-Speden aivopesuun, sillä hirviö on ainoa ase puolijumala Brainiacia vastaan, joka eli puolet kaudesta aivopieruna Teräsvaarissa, koska Brainiacin ruumis kosahti, kun häntä lyötiin lapiolla päähän. Lyta on kiva.


Keskiarvo 18 jakson jälkeen:


< Jakso 2-7 --- Jakso 2-9 >