Star Trek: Discovery, osa 25: murhaan itteni todistaakseni olevani aikamatkustava enkeli

"Punainen enkeli" otti yhteyden Spockiin. Spock ei ole ainoa puoliverinen, joten mitä erikoista hänessä on, wink wink, kysyi sarja suoraan. Tiedustelutiedot vahvistavat enkelin olevan Spockin siskopuoli Michael tulevaisuudesta. Loogista, sanoo Spock ja pian agenttijärjestö myöntää, että heillä se enkelipuku jo on. Edellinen jakso solmi juonenpätkiä dramaattisesti, joten on tyydyttävää, että yhtä, arvattavissa olevaa käännettä käsitellään itsestäänselvyytenä.

Aikamatkustukseen tarvitaan harvinaisia aikakristalleja... Tiedetään. 15 sekuntia myöhemmin: tai ehkä ajattelinkin Mortal Kombatin virtuaalivaluuttaa. Selittelyä on paljon jakson paljastaessa Michaelin vanhempienkin kohtalon. Sonequa Martin-Green pelastaa tunteellisella reaktiolla, joka alleviivaa, miten taitavasti hän pitää kiinni siitä visiosta, että vulkanuslainen kasvatus on vetänyt Michaelin inhimillisyyden päälle konemaisen tason. Spockin toiseus on hyvin esillä myös ja kuva hänestä pehmenee, hänen haiskahdettua viimeksi (Kinseyn asteikolla) unelmieni kylmän & rasittavan nartun partahipsteriversiolta.

Tolkienia kopioivien haltioiden tavoin kanamies ulisee kansansa laulun robottilyylin poismenon johdosta. Georgioun natsidominaversio tylyttää neuroottista sienihomoa, joka oli hänen universumissaan itsevarma panseksuaali. Michael ajautuu taas puoliklingonin kainaloon. Kemiat kuplivat! Ikään kuin ohimennen Michael auttaa valmistelemaan ansaa tulevalle itselleen. Jos tempaus menee pieleen, elämä universumissa kosahtaa. Michael tekee (nykyiselle) itselleen Total Recallin loppuhuipennukset, idean ollessa se, että hän tietää olevansa niin tyhmä, että tulevan minän on pakko saapua pelastamaan hänet. Hervotonta. 5 tähden versio tästä olisi yhtä vakava ja vilpitön, mutta ideat epäonnistuisivat realistisesti ja kana saisi lisää laulun aihetta.


Keskiarvo 25 jakson jälkeen:


< Jakso 2-9 --- Jakso 2-11 >