Star Trek: Discovery, osa 23: niin loogista, että epäloogisuus vasta loogista onkin

Muistelinkin kuulleeni nimen Talos IV. 60-luvun Star Trekin hyllytetyssä pilottijaksossa Pike & Spock vierailivat siellä, ja tuo isojen jättipäiden planeetta on sittemmin ollut tabu (?). Nyt megapollat pelastavat Spockin ajassa poukkoilleet aivot yhdeltä kriisiltä, joten Spock & sisko ehtivät märehtiä, mitä on olla yhtäaikaa ihminen ja vulkanuslainen. Samaan aikaan henkiin herätetyllä tohtorilla on identiteettikriisi, joten hän vetää turpiin murhaajaansa, eli identiteettikriisistä kärsivää ex-klingonia. Upseeri kanamies ei estä tappelua, koska hänellä on identiteettikriisi.

Hämyagentit tahtovat Spockin, mutta sankarit uhmaavat sääntöjä, joten noin kaikilla on suunta haussa. On melkein koomista muistuttaa, että sarjallakin on krooninen identiteettikriisi: sarja pyrkii pitämään loogisesta idealismista kiinni ja toisaalta ekstrovertit hereillä. Mainittu "paineita purkava" tappelu ei ole perinteistä Star Trekiä, mutta niin jakso heti myöntää. Epäkohdat tukevat identiteettikriisiä (?). Jakso alkaa 60-luvun kuvamateriaalilla ja tuutulaululla! Olisi siis outoa urputtaa, että jättipäiden illuusiot ja heidän luonaan majailevan naisen kauneuskeskeinen identiteetti ovat turhan 60-lukulaista kerrontaa.

Sienet pieraisivat tohtorille kehon, eikä hän tunne uutta hermojärjestelmää omakseen. Jo tähän mennessä nähdyt kohtaukset ovat sitä, mitä Game of Thronesin olisi pitänyt tarjota Jon Snow'n herättyä henkiin: lisäelämä on huijausta, mutta on tärkeä väittää muuta, jottei tarinalta katoa pohja. Jakson teoreettinen iso askel on se, että sankarit päättävät selvittää maailmanlopun enkelin salaisuuden hinnalla millä hyvänsä. Se sopii. Olankohautus. Kun sankarit päätöksen tehtyään perinteikkäästi teleporttasivat horisonttiin, tunsin tarinan pohjan. Se koukuttaa.


Keskiarvo 23 jakson jälkeen:


< Jakso 2-7 --- Jakso 2-9 >