Star Trek: Discovery, osa 22: Mr. Spock

Edellinen jakso oli oikeasti hyvä, kun tyyli ja tavoitteet huomioidaan, eli itsesuojeluvaisto päällä ilmaistuna. Sarkasmimoottori sammui jälkitunnelmissa, enkä potki sitä päälle nyt, vaikka mr. Spockin kauan luvattu debyytti on pieni antikliimaksi. Sisko Michael Burnham käy kotona. Siellä se Spock on. Spockin ihmisäiti ei näytä enää Winona Ryderiltä, joten pervouden tuplaprosessorin antenni pysyy lepotilassa ja Spockin vanhempien keskustelua voi seurata kunnioituksella. Seonneen Spockin piilottelu oli epäloogista sci-fihaltioiden standardeilla, mutta nyt hän pääsee hoitoon. Ehkä.

Star Trekin ideat ovat olleet edistyksellisiä, mutta aikuisten oikeasti vuotaneet aina sekä fysiikan lakeja että filosofiaa ajatellen. Kunhan jokin koukku on olemassa, se on ihan sama, että Michael tarvitsee vain turpiinvetotaktiikkaa pelastaakseen Spockin avaruusajan James Bond -järjestöltä, jolle hän Spockin 15 sekuntia aiemmin luovutti.

Tunnen Spockin ensisijaisesti elokuvista, joten en yllättyisi, jos olisin viettänyt Discoveryn vastaavan anomalian eli kanamiehen kanssa jo enemmän aikaa. Spock silti vahvasti symboloi loogista logiikkaa, eli luottamusta herättävän tyyneyden takana kyteviä inhimillisiä tunteita. Se on mestari Leonard Nimoyn ansiota, joten saa nähdä, mihin tämä menee.

Muutkin tarvitsevat tekemistä. Kapu & transklingoni eksyvät aikapyörteeseen ja taistelevat oman luotaimensa ikivanhaa lonkeroversiota vastaan. Perussettiä. Sujuvaa kivaa. Sähellys rytmittää selittelyt ja tulevaa alustavat jyvät, ja viimeksi todistettiin, mitä jyvillä osataan tehdä.


Keskiarvo 22 jakson jälkeen:


< Jakso 2-6 --- Jakso 2-8 >