Star Trek: Discovery -putki, osa 4: myötähäpeän määrä taittuu laskuun

En lähde kehumaan lähestyvää tasapaksuutta, mutta tunnustan sen olevan edistystä. Kaikki ei mene uusiksi hahmojen typeryyden vuoksi: he ovat vain vähällä lentää aurinkoon ja vain yksi potentiaalinen kulttihahmo kuolee avattuaan leijonan häkin hetken mielijohteesta. Yritykset tuoda inhimillistä erehtyväisyyttä Star Trekin virkamiesmäisyyteen näyttäytyvät ääliömäisyytenä, mutta luovun siitä fantasiasta, että sarja toimii kertomuksena totaalisesti seonneesta upseerista, joka vain kuvittelee asioita.

Tarinat tarvitsevat pohjan. Kun fiksuksi jo kehaistu päähenkilö hyödyntää tuntemansa kanamiehen aiemmin esiteltyjä oomegavaistoja tutkiakseen viime jakson pinkkidemonia, kirjoittajien komitea ansaitsee ei-turpiin: tämä ei enää ole arvottua sotkua suolesta. Kanamies vieläpä närkästyy ymmärrettävästi, joten kohtauksella on mutkaton kaksoismerkitys. Demonin kytkeytyminen sienijuoneen ja aurinkovahinkoon ei vielä ole innostava sci-fisatu, mutta pohja se on.

"Is there a word in Klingon for loneliness? Ah yes. GARDAK!" Klingonien kieli ei edelleenkään helli korvaa, mutta heissäkin on enemmän itua, kun messias- ja muijapähkinän suhteeseen saadaan henkilökohtainen taso; tahdon nähdä heidät elämässäni myöhemminkin. Klingonit käyttävät kolmiulotteisena karttana Harmonix Music VR -sovellusta, mikä on suunnilleen yhtä loogista kuin sankareiden tähtireen heittämät voltit, kun sieniajo käynnistyy.


Keskiarvo 4 jakson jälkeen:


< Jakso 1-3 --- Jakso 1-5 >