Game of Thrones -putki 59/73: huonoin taistelu ikinä

Vatsaa vääntää... Prööt. Röyh. Ja taas maistuu suussa Battle of the Bastards.

Koetin palata jakson äärelle avoimin mielin. Äpärämatsi on huipennus. Ensin lohikäärmeet polttavat laivoja ja hahmoilla on hetkensä, joten jakso on siedettävä? Ehkä kehystän sanat "huonoin taistelu ikinä" heittomerkein. Ehkä en.

Miguel Sapochnik ohjaa myös sarjan viimeisen ison taistelun. En pelkää sitä enää. Jos käsikirjoitus toimisi, se olisi pientä, että Sapochnik hukkaa käsityksen kokonaisuudesta: esimerkiksi kun hän näyttää jousimiesten liittyvän epätoivoiseen taisteluun, hän unohtaa muistuttaa, että sankareiden jalkaväkikin on vasta matkalla. Se sen sijaan on nykyaikaa, kun soturi mätkäisee useampaa vastustajaa yhdessä eeppisessä otoksessa hevosten ja paskan lennellessä ympäriinsä!

Kun puhun tänään taisteluista, viittaan parhaisiin taisteluihin ikinä, eli rajoitettuun kokoelmaan merkittäviä keskiaikamätkintöjä, jotka ovat armeijoiden eivätkä remuporukoiden kohtaamisia. Voi olla jännää, jos Robin Hoodin pari kamua jyskyttää linnanporttia muurinmurtajalla, mutta se ei vielä ole sotimista. Äpärämatsi on turhauttava, koska asenteen, tarinan ja modernin osaamisen myötä sillä on edellytykset olla kovempi kuin megaleffoista tyyliin Gladiaattori löytyvät kahakat. Äpärämatsi on - kyllä, nykyisessä muodossaan - syy tuumia, että Stanley Kubrickin Spartacuksen iso taistelu on potentiaaliinsa nähden kuin 5-vuotiaan marsilaisen eunukin yritys kuvailla lesboseksiä.

Äpärämatsi on kokoelma näyttäviä hetkiä, isoja ideoita ja suuria tunteita. Taistelu on huonoin ikinä, koska tunteilla ei ole suuntaa saati keinoa purkautua, koska sankarit ovat uskomattomia idiootteja. Jos heidät tapettaisiin viimeiseen mieheen ja pointti olisi se, että Ramsay ylitti odotukset häikäilemättömänä taktikkona, jollaista kliseiset sankarit eivät voi voittaa tässä saagassa, säälisin vainajia ja jäisin sulavat silmät suurina odottamaan jatkoa.

Mitä näen käytännössä:

Partajussi: emme pärjää ratsuväelle. Sipuliritari: Ramsay on houkuteltava juoksuhautoja kohti. Sansa: Ramsay on liian ovela. Tarvitsemme lisäjoukkoja. Jon: no nyn nyn nyn nyy! Älkää jauhako skeidaa! Melisandre: koeta edes voittaa. Jon: etkä sitten enää herätä mua, kun mä kuolen. Melisandre: on minun yritettävä. Korkeammat voimat ovat päättäneet, että olet tarpeellinen hahmo. Jon: enkä!

Ramsay: saatte takaisin veljenne, jota ei vaivauduttu vilauttamaankaan 5 vuoteen. Oho - teinkin källin. Partajussi: nyt lunkisti, Jon... Jon: vittu mä tapan teiät yksin! Partajussi: ei saatana... Juostaan sitten kaikki lihamyllyyn, kun maat ja mannut meni jo Skeletorille.

Mutta sankarit eivät kuole. Heitä nimittäin kuolee niin paljon, että kuolleiden sankareiden läjä suojaa selustan. Ramsay ei ota riskejä. Kilvet eteen. Peitset tanaan. Pikkurilli: kikkelis kokkelis vaan! Sansa: minähän sanoin, että lisää miehiä tarvitaan, ja jos olisitte kuunnellut, olisin paljastanut, että 100 000 hevosmiestä kyykki kukkulan takana. Ramsay: pahus, mutta onneksi Winterfell on suojannut pohjoisen lordeja jo tuhansia vuosia ja jos koko saagan isoin taistelu on Winterfellin piiritys, kyllä se minutkin pelastaa. Jätti: potkaisen oven sisään. Loppu.

Äpärämatsi on kuin erä shakkia. Garri Kasparov on syönyt puolet valkoisista nappuloista, kun Eye of the Tiger pärähtää soimaan. Valkoisilla pelannut Hulk Hogan nappaa Kasparovia tukasta ja hakkaa hänen päätään pöytään ja ottaa korvista kiinni ja hakkaa päätä vaihteeksi seinään kunnes korvat irtoavat ja potkii maassa makaavaa ja hyppii selän päällä ja sahaa jalat irti ja kusee päälle. Yleisön taputukset alkavat hitaina, mutta yltyvät riemukkaiksi. Shakkimatti.


Keskiarvo 59 jakson jälkeen:


Alkutekstit katsottu: 58+1 kertaa
Tippa silmässä: 79+0 kertaa

< Jakso 6-8 --- Jakso 6-10 >