Tuorein sisältö

Aquamanille kehitellään jatkoksi kauhua

09.02.2019 klo 15.40 | Luettu: 3152 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Timantin lailla kimalteleva ja yhtä tyyris Aquaman on iso hitti, joka todennäköisesti paisuu trilogiaksi. Nälkä kasvaa syödessä, joten Warner Bros. kehittelee myös erillistä elokuvaa, joka tehdään hillitymmällä budjetilla.

Nimensä mukaisesti The Trench panostaa eläimelliseksi taantuneisiin atlantislaisiin, joiden valtakunnan läpäisy tuottaa vaikeuksia supersankareillekin. Hirviöiden nimikkoelokuva on kauhua, eivätkä Aquaman-näyttelijät palaa, joten ehkäpä möröt ottavat yhteen ihmisten kanssa. Alustavien tietojen mukaan elokuva sijoittuu hirviöiden vedenalaiseen valtakuntaan: ehkäpä jonkinmoisella tiimillä on syy tunkeutua sinne.

Käsikirjoituksesta vastaavat märkäkorvat Noah Gardner & Aidan Fitzgerald, jotka ovat aiemmin työskennelleet J.J. Abramsin Bad Robot -firmassa. Aquamanin ohjaaja James Wan jatkaa tuottajana. Hän on hillityn hintaisen hittikauhun mestari aloitettuaan Saw-, Riivattu- ja Kirottu-saagat ohjaajana.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tässä ovat uudet Gla... Tänään tv:ssä: Matti... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

10.02.2019 klo 07.25

Kyllä koko Aquamanin voisi unohtaa leffoissa sen ensimmäisen osan perusteella. Se oli sellainen 2/5. Parasta antia oli kivat maisemat. Juonihan siinä oli täysin pöhkö.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova