Tuorein sisältö

Will Smith ja Martin Lawrence juhlatuulella: Bad Boys 3 on virallisesti tulossa

02.11.2018 klo 23.50 | Luettu: 2592 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Aina kun ikuisuusprojekti saadaan valmiiksi, vanha uutisten naputtelija huokaisee ikään kuin hän olisi itse saanut jotakin aikaan: yli sadan uutisen lukeminen ja kirjoittaminen ei mennytkään hukkaan. Tai se on nyt mielipidekysymys, menikö.

Will Smith ja Martin Lawrence virallisesti tähdittävät kolmatta Bad Boys -elokuvaa, jonka nimi on yhä Bad Boys for Life siitä päätellen, että molemmat laittavat nuo sanat peräkkäin somessa, jossa he asiasta intoilevat. Smithin jakama video löytyy alta.

Edellinen osa valmistui vuonna 2003 ja se on jonkinsortin kulttiklassikko törkeän huumorinsa johdosta. Kun kolmosta oli lupailtu useamman vuoden ajan, Smith vitsaili, että Bad Boys tehdään vain kerran vuosikymmenessä. Tämä pitää yhä paikkansa ainakin melkein. Kolmonen on tällä hetkellä ajoitettu vuoden 2020 tammikuulle, ja vaikka useimmat juhlivat vuosikymmenen vaihtumista paria viikkoa aiemmin, matematiikkamenninkäiset urputtavat, että 20-luku alkaa vasta 2021.

Smith voi turvautua myös tähän selitykseen: ensi vuonna alkava tv-sarja L.A.'s Finest lasketaan tämän vuosikymmenen episodiksi. Sarja kuuluu Bad Boys -jatkumoon. Kakkosesta tuttu Gabrielle Union jatkaa agentti Sydney Burnettina ja mukana on myös John Salleyn näyttelemä hakkeri Fletcher, joka esiintyi molemmissa elokuvissa. Projekteja yhdistää tuottaja Jerry Bruckheimer, joten ehkä niiden välille saadaan synergiaa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lauantaina Putoukses... Janni Hussi lisäsi s... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova