Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: Stephen Kingin oksettavin elokuva

03.07.2018 klo 16.00 | Luettu: 3592 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää viisi tuntia elokuvaan
Stand by Me - viimeinen kesä

Vain kanavalla 5.

Stand by Me tuhoaa kaikki realismillaan. Pojat lähtevät etsimään ruumista ja jo mainos julistaa, että matka on raja viattomuuden ja todellisen elämän välillä. Teeman mukaisesti nuoret näyttelijät keppostelivat itsensä pulaan kuvauksissa, mutta pohtivat jo päihteitä ja lisääntymistä. Ohjaaja Rob Reiner pisti heidät itkemään huutamalla ja käskemällä ajattelemaan synkkiä, ja vanhempi poika Kiefer Sutherland kiusasi heitä metodinäyttelijämäisesti.

Tarinan isä ja nuoruuttaan siinä osittain hyödyntänyt Stephen King tärisi lopputuloksen nähtyään. Kingin tarinaa pehmeämmän lopetuksen mukaan vain yksi pojista kuolee nuorena, mutta valittu poika on sattumalta hän, jonka näyttelijä River Phoenix menehtyi parikymppisenä huumeiden yliannostukseen. Phoenix ja muut pojat pössyttelivät pilveä kuvauksissa.

Klassikkobiisille "Stand by Me" uusia merkityksiä antava leffa muodostaa mieleen katkeransuloisen montaasin. Ja kun se on kytenyt 5-10 vuotta, on hämmentävää muistaa, että myös kuvausryhmän jäsenen ykäämään saanut yrjöfantasia löytyy tästä elokuvasta, eikä jostakin Pee-wee Hermanin spedeilystä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 87-vuotias mediamogu... Scarlett Johansson o... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova