Tuorein sisältö

Deadpool-näyttelijä T.J. Miller valehteli pommista junassa

10.04.2018 klo 21.19 | Luettu: 4859 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

T.J. Miller on tosielämän Deadpool. Kun hän äskettäin jätti komediasarjan Silicon Valley, päätös tehtiin yhteisymmärryksessä virallisen lausunnon mukaan, mutta Millerin kollegat ovat kertoneet hänen olleen vaikea yhteistyökumppani. Miller käyttää paljon päihteitä ja hän muun muassa nukahteli kuvauksissa ja jätti ilmestymättä paikalle.

Viime kuussa Miller soitti junasta hätänumeroon ja ilmoitti perättömästä pommiuhasta. Hänet pidätettiin tänä maanantaina ja hänet on vapautettu 100 000 dollarin takuusummaa vastaan. Teosta voi saada maksimissaan viisi vuotta vankeutta.

Syyttäjien mukaan Miller väitti, että naisella on pommi laukussaan. Kun Milleriä epäiltiin juopuneeksi, hän kertoi nauttineensa vain lasillisen viiniä ja kielsi kärsivänsä mielenterveysongelmista. Juna pysäytettiin ja tutkittiin. Miller itse matkusti eri junassa, jonka työntekijöiden mukaan hän oli päissään ja jatkoi juomista: siitä syystä hänet poistettiin tuosta junasta myöhemmin. Väitetysti Miller oli ajautunut sanaharkkaan naishenkilön kanssa ennen pommipuheita.

Milleriä on aiemmin syytetty pahoinpitelystä pariin otteeseen.

Hän oli mukana Ready Player Onessa ja hän palaa pian Deadpoolin kaveriksi Weaseliksi.

Lähteet: Deadline, Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stadin Juhannus juhl... Viimeisiä viedään, l... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

11.04.2018 klo 06.16 1 tykkää tästä

Joku kommentoi T.J.:tä näin: "oli hyvä silicon valleyssä, mutta ei tainnut näytellä". Juuri sellaiselta se tämän uutisen perusteella tuntuukin.
lainaa
GabeWalker

Rekisteröitynyt 08.05.2017

11.04.2018 klo 19.54 1 tykkää tästä

Asiallinen kaveri ja hieno mies! Sitäpaitsi jos siellä junassa olisi ollut pommi, niin kaveria juhlittaisiin nyt suurena sankarina.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova