Tuorein sisältö

Conan O'Brien esittää: ajassa matkustava Barack Obama taistelee Donald Trumpia vastaan

02.12.2017 klo 18.30 | Luettu: 3854 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Animaatiosarja Barry & Joe onnistui keräämään alkupääomaa Kickstarter-kampanjalla. Projekti etenee: tuottaja Conan O'Brien ja animaatiostudio Titmouse, Inc. (Big Mouth, Son of Zorn) ovat lähteneet mukaan.

Sarja kertoo Barack Obamasta ja Joe Bidenistä. Kun Yhdysvaltain presidentin ja varapresidentin työ päättyi, heidät siirrettiin nuorempiin kehoihin ja he ryhtyivät seikkailemaan ajassa muuttaakseen historiaa. Donald Trumpin kasvoja ei näytetä, mutta hänen äänensä ja pienet kätensä ovat mukana ja hänen uhkansa tuntuu. Hän on vastaava roisto kuin Etsivä Gadget -sarjan tohtori Claw (tai varhaisten James Bond -filmien kasvoton Blofeld).

Sarjan luojan Adam Reidin (Hello Lonesome) mukaan sarja on animoitu tilannekomedia ja siirappinen veljellinen romanssi. Sarja on kuin Jonny Quest ja Aikahyppy (Quantum Leap) yhdistettynä, jos nuo sarjat olisivat kertoneet entisistä valtiomiehistä ja kaikki tekijät olisivat käyttäneet huumeita.

Toiveena on, että Neil deGrasse Tyson ääninäyttelee itseään ja neuvoo sankareita hallusinaatioissa. Tämä ei ole vielä varmaa.

Reid on innoissaan, että Conan ja Titmouse lähtivät kehittämään ruohonjuuritason projektia.



Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Foto: Robin valmista... Anette Olzon avautuu... >

Keskustelut (1 viestiä)

bvodnfw

03.12.2017 klo 00.00 2 tykkää tästä

Ongelma vaan että Barack oli vielä vuosi sitten presidentti eikä asiat paljoa nykyistä paremmin olleet. Lähinnä henkinen ahdistus rasittaa. Kuin vakaa usko että ikkunan takana on ex-mies kirveen kanssa aina iltaisin
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova