Tuorein sisältö

Tom Cruisen The Mummy on vaikeuksissa

12.06.2017 klo 13.10 | Luettu: 3659 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Internet kääntyi uutta The Mummya ja sen aloittamaa Dark Universe -elokuvasarjaa vastaan nopeasti, kun arvostelut julkaistiin. Avaustulos Yhdysvalloissa on kehno: enemmän tienasi jopa Muumion paluun esiosa Skorpionikuningas. Muissa maissa The Mummy on tienannut jo nyt enemmän kuin esim. Power Rangers ja Alien: Covenant. Floppien voittaja ei välttämättä ole hitti, mutta Dark Universen hautajaisia ei kannata järjestää vielä. Seuraava osa Bride of Frankenstein on ajoitettu helmikuulle 2019.

Wonder Woman oli toistamiseen viikonlopun ykkönen Yhdysvalloissa. Avaustulos oli DC:n elokuvauniversumin pienin, mutta tätä elokuvaa ihmiset suosittelevat: Man of Steel oli tienannut 10 päivän jälkeen hieman enemmän kuin Wonder Woman, mutta ero kaventuu.

It Comes At Night on Joel Edgertonin tähdittämä kiitelty kauhuelokuva, jossa paranoia kasvaa maailmanlopun tunnelmissa ja tuntemattomien uhkien edessä.

Myönteisen vastaanoton sai myös Megan Leavey, jossa Kate Mara näyttelee sotakoiran kanssa vahvan siteen muodostavaa sotilasta. Elokuva perustuu tositapahtumiin.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:


Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Wonder Woman (57,2) [205,0] |2| - arvostelu
2. The Mummy (32,2) [32,2] |1| - arvostelu
3. Kapteeni Kalsari (Captain Underpants: The First Epic Movie) (12,3) [44,6] |2|
4. Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (Pirates of the Caribbean: Dead Men Tell No Tales) (10,7) [135,8] |3| - arvostelu
5. Guardians of the Galaxy Vol. 2 (6,2) [366,4] |6| - arvostelu
6. It Comes At Night (6,0) [6,0] |1|
7. Baywatch (4,6) [51,1] |3| - arvostelu
8. Megan Leavey (3,8) [3,8] |1|
9. Alien: Covenant (1,8) [71,2] |4| - arvostelu
10. Kaikki kaikessa (Everything, Everything) (1,6) [31,7] |4|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kehuttu amerikkalain... Päivän pila: vaarall... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova