Tuorein sisältö

Oman maan Netflixiä, HBO:ta ja muuta on pian mahdollista katsoa kaikissa EU-maissa

19.05.2017 klo 11.54 | Luettu: 2424 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Geoblokkauksesta päästään osittain eroon. EU-kansalaiset saavat lähitulevaisuudessa nauttia ostamiensa nettipalvelujen tarjonnasta myös muissa EU-maissa. Työn, opiskelun tai lomailun vuoksi matkaileva suomalainen voi siis pitää Netflixin, HBO Nordicin, Spotifyn ja vastaavat välttämättömyydet käynnissä koko ajan.

Palveluntarjoajien pitää "kohtuullisin ja tehokkain" keinoin varmistaa, ettei asiakas ole muuttanut ulkomaille pysyvästi. Säännöt koskevat vain maksullisia palveluita, mutta ilmaisetkin palvelut voivat tarjota lisensoitua sisältöä matkustajille, kunhan ne noudattavat samoja asuinpaikan varmentamista koskevia sääntöjä.

Tekijänoikeuslisenssien vuoksi kaikille ei edelleenkään saa esittää kaikkea kaikkialla. Jos Yle päättää tarjota saksalaisen dekkarisarjan Espanjassa lomaileville suomalaisille, rekisteröityminen Yle Areenaan on vähintäänkin tarpeen.

Muutos hyväksyttiin Euroopan parlamentissa selkein äänin. EU:n ministerineuvoston pitää siunata se vielä ja sitten jäsenmailla on 9 kuukautta aikaa toteuttaa muutos.

Lähde: europarl.europa.eu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nyt juhlitaan Hessua... Päivän pila: Teräsmi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova